Etusivu » Uutiset

Tällaista on maitosota Suomessa

Julkaistu: 5.06.2012 13:38

Perusmaitojen markkinoilla käydään yhä tiukkaa kilpailua, jossa Valio kokee olevansa altavastaajana.

Yhtiö arvioi, että sen osuus perusmaitojen myynnistä on pudonnut ruuhka-Suomessa 35 prosenttiin.

Viimeisin takaisku oli, kun Valio menetti Lidlin maitojen toimitukset.

Valion kovin kilpailija on Arla Ingman, mutta myös kaupan omat tuotemerkit, kuten Keskon Pirkka-maito, ovat lisänneet myyntiään. Maitoa myyvät omalla tuotemerkillään myös pienemmät meijeriyhtiöt, kuten Satamaito, Maitokolmio ja Juustoportti.

Tiukasta kisasta kertoo osaltaan se, että Arla Ingman kiistää jyrkästi Valion arvion myynnin kehityksestä. Yhtiö arvioi, ettei sen osuus ole kasvanut kahteen vuoteen ainakaan koko maassa.

Alueellisista markkinoista ei toimitusjohtaja Reijo Kiskolan mielestä voi saada luotettavaa tietoa, koska sopimukset maidon myynnistä tehdään kaupan keskusliikkeiden kanssa valtakunnallisesti.

– Osuutemme perusmaidoista on koko maassa hieman alle 30 prosenttia, eikä se varmasti ylitä 50:tä prosenttia edes millään yksittäisellä alueella. En tiedä, kenelle Valio sitten on noita asemia menettänyt, Kiskola sanoo STT:lle.


Valitus Kilpailuvirastoon




Kiskola pitää roimasti liioiteltuna myös julkisuudessa ollutta arviota, että Pirkka-maidon osuus olisi jo 7 prosenttia.

– 4 prosenttia on lähempänä totuutta.

Johtaja Annikka Hurmeen mukaan Valion arvio perustuu AC Nielsenin kuluttajapaneelin tuloksiin. Paneelin perusteella Arla on 41 prosentin osuudella noussut markkinajohtajaksi Etelä-Suomessa.

Valion valtakunnallinen markkinaosuus on Hurmeen mukaan nyt noin 50 prosenttia, kun se Arla Ingmanin mielestä on 55–60 prosenttia. AC Nielsenin luvut koskevat huhtikuun lopussa päättynyttä 12 kuukauden jaksoa.

Eri näkemysten taustalla saattaa olla myös Kilpailuvirastoon jätetty valitus, että Valio myisi maitoa tukkumarkkinoille tuotantokuluja halvemmalla. Valio pitää väitettä polkumyynnistä outona, koska sen perusmaitojen liiketoiminta oli viime vuonnakin voitollista.

Kisa ei laske kuluttajahintaa



Kuluttajalle meijeriyhtiöiden maitosota näkyy lähinnä siinä, että maitoa on kaupan hyllyllä tarjolla monessa erinäköisessä purkissa. Maidon kuluttajahinta ei viime vuosina ole laskenut, MTK:n mukaan siksi, että kauppa vie maitopurkin hinnasta entistä isomman siivun.

Perusmaitoihin lasketaan tavalliset kevyt-, kulutus- ja rasvattomat maidot. Kiskolan mukaan ainakin Arla Ingman tekee perusmaitoja tappiolla ja tulos tehdään pitemmälle jalostetuilla tuotteilla.

Perusmaitojen osuus Valion liikevaihdosta on kutistunut noin 8 prosenttiin. Vastaavasti erikoistuotteiden, kuten laktoosittomien maitojuomien, luomu-, Gefilus ja plus-tuotteiden, myynti kasvaa.

Myös vienti Venäjälle vetää hyvin, niin että viime vuonna Valio kasvatti selvästi sekä liikevaihtoaan että tulostaan.

– Valion strateginen linjaus on satsata vahvasti omaan tuotekehitykseen ja omiin brändeihin. Tietysti haluamme olla mukana myös perusmaidoissa, mutta määräävä markkina-asema rajoittaa mahdollisuuksia hintakilpailuun, Hurme sanoo.

Valiolla on Suomessa tuotetun raakamaidon hankinnasta noin 85 prosentin osuus, ja siksi yhtiö on velvoitettu myymään raakamaitoa myös kilpailijoille. Myös Arla Ingman ostaa jonkin verran raakamaitoa Valiolta. Ruotsalaista maitoa Arla Ingman myy Arla-tuotemerkillä, jonka markkinaosuus on Kiskolan mukaan noin 6 prosenttia.

Uusimmat

Uutiset »

20.5. 17:32

Elegantit ja raikkaat riesling-viinit ovat pääosassa Saksan viinitiedotuksen järjestämässä kaksiviikkoisessa Saksalainen riesling - kevättä rinnassa -tapahtumassa valikoiduissa Helsingin, Turun ja Tampereen ravintoloissa vielä tämän viikon.

Uutiset »

13.5. 22:08

YK:n mukaan hyönteisten syöminen on ympäristöystävällistä ja terveellistä.

Uutiset »

8.5. 08:00

Viime kesänä ensimmäistä kertaa järjestetty kansainvälisestikin tunnettu gourmetruokafestivaali Taste of Helsinki pidetään Helsingissä kesäkuussa.

Uutiset »

7.5. 17:28

Vuoden kokki vuodelta 2005 ja ravintola G.W. Sundmansin keittiöpäällikkö Matti Jämsén edustaa Suomea seuraavassa Bocuse d’Or –kilpailussa Tukholmassa keväällä 2014.

Uutiset »

7.5. 10:19

Suomen Paras Olut 2013 -kilpailu etsii tuomareita.

Uutiset »

6.5. 10:36

Restel tuo kansainvälisen hampurilaisketjun Burger Kingin Suomeen.

Uutiset »

25.4. 17:14

Viime syksynä Kemikaalicocktail-blogissa ollut kirjoitus Pirkka Guacamole -kastikkeesta sai aikaan sen, että Kesko päätti nimetä tuotteen uudelleen.

Uutiset »

25.4. 14:14

Mediassa levisi torstaina tieto, jonka mukaan helsinkiläinen huippuravintola Chez Dominique olisi lopettamassa.

Uutiset »

23.4. 14:13

Päivän alkuperä on vuodessa 1926, jolloin barcelonalaisen kirjakauppiaan ajatuksesta huhtikuun 23. valittiin kirjojen ja ruusujen päiväksi.

Sitruuna- kookosleivoksetRanskalaiset perunatVihersmoothieAmerikkalainen juustokakkuMorning glory ja paahdettua härkääToscakakkuMangolassiBanaani-mantelikakkuCrème brûléeVihersimpukkaa Nahm Jim -kastikkeellaItse tehty katkarapupatonkiTarte tatinNakkikastikeRuisleipäHapankaali-makkarakeittoKokonainen yrttibroileri

*