Huikea hauki - hauki on keskitalven herkku, katso reseptit!
![]()
Kääräise haukifileen ympärille parmankinkkua.
Ruotoja on turha pelätä, sillä tästä petokalasta valmistat huimia herkkuja.
Hauki on yksi hienoimmista kaloista, ja sitä on hyvin saatavilla kaikkialla Suomessa. Herkullisin hauki on itse pyydystetty, perattu ja valmistettu. Parhaalta kala maistuu, kun sen valitsee sesongin mukaan.
Vuodenvaihteen jälkeen kun vedet viilenevät, kannattaa herkutella erityisesti hauella ja mateella.
Kalan kasvava suosio näkyy niin kotikeittiöissä kuin ravintolamaailmassa.
- Kalan kysyntä on viime vuosina lisääntynyt, vahvistaa keittiöpäällikkö
Ari Ruoho ravintola Nokasta.
Nopeasti kypsyvät kalaruoat sopivat sekä gourmet-kokkien, että keveita ruokaideoita etsivien kotikokkien pannulle.
Hauki on edullinen kala, etenkin kun vertaa sen kilohintaa kuhaan. Hauki on monelle vain roskakala, mutta oikein valmistettuna se on todellinen herkku.
Hauessa on henkarin mallinen ruoto, jonka poistaminen ei ole helppoa. Kannattaakin pyytää kalakauppiasta irroittamaan ruoto ammattilaisin ottein, näin saat mehevän fileen, joka sopii vaikka pannulle aivan sellaisenaan.
- Trendejä tulee ja menee, mutta kalat ovat olleet täällä aina. Haukea kuitenkin tilataan enemmän kuin 15 vuoteen. Tämä voi olla myös pysyvä suuntaus, Ruoho toteaa.
Jos et saa poistettua ruotoja itse, älä anna sen häiritä herkkuhetkiä. Ruotoja ei kuitenkaan kannata pelätä, sillä ne on helppo poistaa kypsästä kalasta.
Isommista hauista kannattaa tehdä mureketta. Mureketaikinan voit tehdä jauhamalla kalan hienoksi lihamyllyllä tai monitoimikoneella. Taikinasta voit valmistaa haukipullia, pyöryköitä ja pihvejä. Näin saat täysin ruodottoman ruoan, jota voit huoletta tarjota perheen pienemmillekin.
FAKTOJA HAUESTA
1. Hauen päässä on runsaasti lihaa ja makuja,
joten se sopii liemi- ja keittoaineksiksi.
2. Kala kypsyy miedolla lämmöllä. Sisälämpötila
ei saisi ylittää 60 astetta, sillä valkuaisaineet muuttuvat
liikaa lämmetessään tunkkaisen makuiseksi ja rakenne
pehmeän puuromaiseksi.
3. Oikein kypsennetty kala on kauniisti lohkeilevaa.
Katso videolta miten hauki perataan ja fileoidaan. Ravintola Nokan keittiöpäällikkö Ari Ruoho näyttää miten se taphtuu.
>>Näin fileoit hauen
HYVIÄ HAUKIRESEPTEJÄ:
>>Haukipihvit ja katkarapusalaatti
>>Hauki saltimbocca
>>Haukiquenellit sahramikastikkeessa
>>Mädillä täytetty lämmin haukimureke
>>Ranskalaiset haukipullat
![]()
Koristele haukipihvit kurpitsansiemenillä.





rss-syötteet