Ylimäärin omenia? Myyminen helpottui
![]()
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira karsi byrokratiaa. Nyt oman kasvissadon myyminen on viraston mukaan aiempaa helpompaa.
Jos esimerkiksi omenia tulee omaa tarvetta enemmän, voi ne nykyään myydä itse tai paikalliselle vähittäismyymälälle ilman viranomaisille tehtävää ilmoitusta.
Oman sadon voi myös lahjoittaa esimerkiksi päiväkotiin tai vanhainkotiin. Muutos koskee sekä itse tuotettuja kasviksia, marjoja ja hedelmiä että luonnosta kerättyjä marjoja ja sieniä.
Lisäksi maatilat voivat myydä suoraan kuluttajille vähäisiä määriä kasviksia, marjoja tai hedelmiä ilman elintarvikehuoneistoilmoitusta.
Taustalla on muutos elintarvikelaissa. Eviran mukaan lakimuutoksella on haluttu vähentää elintarvikealan byrokratiaa ja lisätä joustavuutta.
Evira muistuttaa, etteivät helpotukset koske tuotteiden jatkojalostusta, kuten hillojen ja mehujen valmistusta myyntiin.





rss-syötteet