Etusivu » Uutiset

Väkeviä ei roudata ulkomailta entiseen malliin

Julkaistu: 5.06.2012 12:19

Suomalaisten viinin tuonti ulkomailta on kasvanut runsaasti.

Viinien ja aperitiivien tuonti kasvoi vuoden seurantajakson aikana 14–16 prosenttia. Lisäksi oluen tuonti nousi muutaman prosentin. Siideriä ja väkevää viinaa ostetaan sen sijaan huomattavasti aiempaa vähemmän. Niiden tuonti ulkomailta väheni 15–17 prosenttia. Myös lonkeron tuonti laski.

Mietojen viinien tuonti on noussut jo usean vuoden ajan. Väkevien alkoholijuomien suosio laskee, mutta edelleen puolet kaikesta alkoholista tuodaan väkevinä.

Kokonaisuutena suomalaisten alkoholijuomien tuonti väheni viitisen prosenttia. Alkoholijuomia tuotiin 7,6 miljoonaa litraa puhtaaksi alkoholiksi muutettuna.

TNS Gallup haastatteli vuoden aikana 26000 suomalaista. Kysely toteutettiin muun muassa valvontavirasto Valviran, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja valtiovarainministeriön toimeksiannosta.

Uusimmat

Uutiset »

13.5. 22:08

YK:n mukaan hyönteisten syöminen on ympäristöystävällistä ja terveellistä.

Uutiset »

8.5. 08:00

Viime kesänä ensimmäistä kertaa järjestetty kansainvälisestikin tunnettu gourmetruokafestivaali Taste of Helsinki pidetään Helsingissä kesäkuussa.

Uutiset »

7.5. 17:28

Vuoden kokki vuodelta 2005 ja ravintola G.W. Sundmansin keittiöpäällikkö Matti Jämsén edustaa Suomea seuraavassa Bocuse d’Or –kilpailussa Tukholmassa keväällä 2014.

Uutiset »

7.5. 10:19

Suomen Paras Olut 2013 -kilpailu etsii tuomareita.

Uutiset »

6.5. 10:36

Restel tuo kansainvälisen hampurilaisketjun Burger Kingin Suomeen.

Uutiset »

25.4. 17:14

Viime syksynä Kemikaalicocktail-blogissa ollut kirjoitus Pirkka Guacamole -kastikkeesta sai aikaan sen, että Kesko päätti nimetä tuotteen uudelleen.

Uutiset »

25.4. 14:14

Mediassa levisi torstaina tieto, jonka mukaan helsinkiläinen huippuravintola Chez Dominique olisi lopettamassa.

Uutiset »

23.4. 14:13

Päivän alkuperä on vuodessa 1926, jolloin barcelonalaisen kirjakauppiaan ajatuksesta huhtikuun 23. valittiin kirjojen ja ruusujen päiväksi.

Uutiset »

19.4. 18:30

Helsinki Beer Festival 2013 -olutkilvan voitti Laitilan Imperial Stout (9,2 %).

Uutiset »

15.4. 14:10

Helsinki Beer Festival Helsingin Kaapelitehtaalla vai Samppanjamarkkinat Korjaamolla? Vai ehtisikö molempiin tapahtumiin?

Savustettua haukea, mantelia, ruskeaa voita ja viinirypäleitäSuklaa-brûlée, punajuurijäädykettä ja hapankermaaLämmintä hapankaalia ja paistettuja bratwurstiaJauheliha-cannelonitPunainen vihanneskeittoPaistetut muikut ja tillimuusiaItalialaiset lihapullat tomaattikastikkeessaPapu-spelttikeittoLindströminpihvitSuklaafondant ja mantelijäätelöPyttipannuSinappisilliä ja näkkileipääJauheliha-pastakeittoPaistettua meriahventa ja paahdettua kurpitsaaVälimeren sosekeittoPatonki ja sinappimajoneesi

*