Tehdäänkö joulukinkuista painavampia härskillä tempulla? Jopa kolmasosa vettä!
![]()
Kuluttajaliitto pitää mahdollisena, että kinkuista on tehty keinotekoisesti painavampia pumppaamalla niihin reippaat määrät suolavettä.
Kuluttajaliiton mukaan joulukinkuissa voi olla hämmästyttäviä määriä vettä, jonka poistuminen paistaessa pudottaa kinkun painoa jopa kolmanneksella.
Kuluttajaliitto pitää mahdollisena, että kinkuista on tehty keinotekoisesti painavampia pumppaamalla niihin reippaat määrät suolavettä.
Liitto testasi kilohinnaltaan edullisia suomalaisia kinkkuja saatuaan yhteydenottoja kuluttajilta, joiden joulukinkut olivat menettäneet paistossa liki puolet painostaan. Testeissä painosta hävisi noin 20–30 prosenttia.
– Jos painon alenema on näin korkea, tällainen pitäisi ilmoittaa pakkausmerkinnöissä. Näin kuluttaja voi varautua, eikä tule sitten pettymyksiä juhlatilanteessa, elintarvikeasiantuntija Annikka Marniemi sanoo.
Kuluttajaliiton mukaan paistohävikistä varoittavia merkintöjä löytyi ainoastaan joistain ulkomaisista kinkuista.
Kotimaisista kilohinnaltaan kalliimmissa, usein pienten tuottajien kinkuissa hävikkiä on ollut vähiten.





rss-syötteet