Sata vuotta merenpohjassa!
![]()
Sukeltaja Pasi Rytkönen löysi ravan peitossa olleen olutpullon Rauman edustalta.
Sukeltajat ovat löytäneet Rauman edustalle uponneesta purjelaivasta lähes sata vuotta vanhan olutpullon.
Saksalainen sukellusvene upotti kolmimastoisen Vanadis-kuunarin Rauman edustalla ensimmäisen maailmansodan melskeissä marraskuussa 1916.
Laiva upposi pohjaan niin, että vain mastojen kärjet jäivät vain näkyviin. Vuosien saatossa merenkäynnin vaikutuksesta laiva hajosi kappaleiksi pohjaan lähes 30 metrin syvyyteen.
Sukeltaja Pasi Rytkönen paikallisti puurunkoisen purjelaivan jäänteet jo vuonna 2001. Ensimmäisen kerran hän sukelsi hylylle jo seuraavana kesänä. Monien sukellusretkien jälkeen Rytkönen löysi pullon vasta vuonna 2007.
- Hylkyä tutkiessa kannattaa aina tarkistaa pienimätkin rungon sopukat ja kölin mutkat. On suorastaan ihme, että pullo löytyi ehjänä, eikä esimerkiksi merivirrat olleet kuljettaneet sitä minnekään, Rytkönen kertoi Ilta-Sanomille.
Olutpullo oli pinnalta lähes kokonaan ravan peittämä. Korkki oli yhä paikoillaan, eikä sisältö ollut päässyt valumaan hukkaan.
- Se oli korkkaamaton pullo, jonka kaulaosassa oli muutama sentti ilmaa. Sinne ei ollut päässyt merivettä sekaan lainkaan, sukeltaja sanoo.
Rytkönen säilytti pulloa monta vuotta omassa jääkaapissaan tallessa. Miehen alkuperäisenä tarkoituksena oli tarjota olutta kaverilleen juotavaksi.
- Onneksi kaveri ei kuitenkaan sitä juonut. Nyt olut on päätynyt parempiin käsiin kuin kaverin mahaan.
Analysoitiin Laitilassa
Pasi Rytkönen toimitti olutpullon Laitilan Wirvoitusjuomatehtaalle analysoitavaksi. Laboratoriossa panimoammattilaiset työnsivät ohuen ja steriilin injektioneulan pullon korkin läpi ja imivät sillä nestettä maistettavaksi ja teknisesti analysoitavaksi. Neste varmistui erittäin vanhaksi olueksi tai oluen kaltaiseksi juomaksi
- Totesimme, että kyseessä on mallaspohjainen juoma. Siinä oli alkoholia noin 2,5 tilavuusprosenttia ja kantavierre on ollut kuusi prosenttia ennen käymistä, Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan panimomestari Ville Vilen kertoi Latilan Television haastattelussa.
Vilenin mukaan juoma on maultaan ja pH-arvoiltaan melko hapanta, joten siellä on ollut jonkinlaista mikrobikäymistä.
Panimon tarkoituksena on saada alkuperäinen hiivakanta eristettyä oluesta. Sen jälkeen mahdollinen elävä hiiva elvytetään henkiin ja laitetaan kasvamaan uusia oluita varten.
- Toivomme, että saamme sieltä joitakin eläviä hiivasoluja. Mahdollisuudet ovat olemassa, sillä olut on säilynyt meren pohjassa optimaalisissa olosuhteissa eli viileässä ja pimeässä, Vilen pohti.
Pullo lähetetään vielä Saksaan
Laitilan Wirvoitusjuomatehdas toimittaa vielä olutpullon ja sen pohjalle jääneet loput juomat analysoitaviksi saksalaiseen Weihenstephanin panimolaboratorioon.
- Lähetämme sen parhaaseen mahdolliseen paikkaan tutkittavaksi. Weihenstephan on erikoistunut tällaisten selvitysten tekemiseen. Sieltä tuloksia saamme odottaa vasta viikkojen, jopa kuukausien kuluttua, panimon toimitusjohtaja Rami Aarikka kertoi paikalliselle televisiolle.
Aarikan mukaan on tärkeää, että oluen alkuperä pyritään selvittämään mahdollisimman tarkasti.
- Ellei sieltä löydy hiivaa, on historiallisesti merkittävää selvittää, mitä pullossa on. Jos sieltä jotakin elävää löytyy, Vanadis on selkeästi oluen merkki, Aarikka tähdensi.
Pasi Rytkönen johtaa Raumanmeren Hylky-Team -ryhmää, jonka tuorein löytö on Pohjanmeren syvyyksiin uponneen jopa 1000 konjakki- ja 300 likööripullon aarre. Sukeltajat kertoivat löytäneensä ruotsalaisen Kyros-laivan hylyn jo kuusi vuotta sitten, mutta paljastivat tietonsa vasta aiemmin tässä kuussa.
- En koskaan olisi voinut ajatella, että yksi olutpullo voisi olla myös tutkimuksen ja oluen historian kannalta näin mielenkiintoinen. Olemme maistelleet kaikenlaisia pohjasta löytyneitä juomia. Vastedes olemme entistä tarkempia jokaisen pullon suhteen, mitä ne voivatkaan kätkeä, sukeltaja sanoo.





rss-syötteet