Etusivu » Uutiset

Pantillisten lasipullojen palautukseen tulee muutos

31. tammikuuta 2012

Pantillisten lasipullojen palautus uudistuu.

Alkon lasipulloja voi palauttaa huhtikuun alusta alkaen myös useimpiin ruokakauppoihin, kertoo Suomen palautuspakkaus (Palpa).

Pulloja joutuvat ottamaan vastaan sellaiset kaupat, jotka myyvät itsekin uuteen kierrätyslasipullojärjestelmään kuuluvia pulloja. Esimerkiksi kioskit eivät tällaisia pulloja välttämättä myy. Alkon omat palautusautomaatit pysyvät käytössä tavalliseen tapaan.

Alkon järjestelmä siirtyy jo helmikuun alusta Palpan hallintaan, mutta kuluttajille muutos näkyy vasta huhtikuussa, jotta tietojärjestelmien ja automaattien pullontunnistuksen toimiminen ehditään varmistaa.

Palpasta myös kerrotaan, että valtaosa lasipullojen maahantuojista tai pakkaajista on liittynyt Palpan pantilliseen kierrätysjärjestelmään. Vaihtoehtona kierrätysjärjestelmälle on juomapakkausveron maksaminen tai kierrätyksen järjestäminen muulla tavoin.

Uusimmat

Uutiset »

23.5. 08:11

Tampereen Hämeenpuisto on kuluvan kaksiviikkoisen ajan täynnä toimintaa ja herkkuja.

Uutiset »

22.5. 20:21

Korvasienten käsittely on tieto- ja taitolaji. Martat näyttävät, miten myrkky lähtee varmasti.

Uutiset »

21.5. 15:10

Kokki Sami Garam paljastaa videolla, mikä maksaa 199 euron hampurilaisessa.

Uutiset »

19.5. 13:19

Tampereelle pian aukeavalle ravintolaterassille ei kaksikymppisillä ole asiaa.

Uutiset »

14.5. 13:53

Suomen ensimmäinen Starbucks-ketjun kahvila avaa ovensa tiistaina Helsinki-Vantaan lentoasemalla.

Uutiset »

14.5. 11:00

Helsingin ydinkeskustaaan rakennetaan uusi olutpanimo.

Uutiset »

14.5. 10:29

Hampurilaisia rakastavat yhdysvaltalaiset syövät runsaasti lihaa. Muualta maailmasta löytyvän kuitenkin ne, jotka popsivat sitä eniten vuodessa.

Uutiset »

14.5. 08:41

Skotlannin hallituksen on tänään määrä asettaa alkoholille vähimmäishinta, kertoo BBC.

Uutiset »

12.5. 12:00

Tampereen Hämeenpuisto tuoksuu oluelta ja makkaralta.

Vadelma-tähtianis-petit fourSavulohi-riisipaistosMakea banaani-kahvileipäTippaleivätKermainen perunasosekeittoLolly Pop -suklaatikkaritPunajuuri-kookoskeittoRydbergin pihviSuklaa-kahvikakkuKinkkukiusausPasta carbonaraJauhelihakeittoYrttisimaUunilohiPirtsakka aamusmoothieUuniperuna punajuuri-sinihomejuustotäytteellä