Etusivu » Uutiset

Olutliitto: 7,0-prosenttinen olut ruokakauppaan!

Julkaistu: 12.09.2012 15:30

Kaupassa myytävän oluen raja on nostettava 7,0 tilavuusprosenttiin. Tätä vaatii suomalaisa olutseuroja ja oluenkuluttajia yhdistävä Olutliitto.

Olutliiton mielestä uuden lain tulisi tapajuoppojen kurittamisen sijaan turvata kansalaisten valtaosan oikeudet nykyistä paremmin, eikä keksiä ahdistavia ja perusteettomia rajoituksia kansalaisten riesaksi.

Sosiaali- ja terveysministeriössä pohditaan parhaillaan alkoholi- ja raittiuslakien uudistamista. Lakiuudistuksen on tarkoitus tulla eduskunnan käsittelyyn keväällä 2013.

Päivittäistavarakauppa ry PTY on jo ehtinyt ehdottaa lakiin muutosta, jonka mukaan kaupoissa pitäisi saada myydä 5,5-prosenttisia mietoja alkoholijuomia. Käytännössä nämä juomat ovat siis oluita, siidereitä ja lonkeroita, joiden myyntiraja on tällä hetkellä 4,7 prosenttia.

– Olutliitto tukee lämpimästi päivittäistavarakauppiaiden ajatusta. Esitämme kuitenkin, että kaupassa myytävien oluiden raja nostetaan kerralla seitsemään tilavuusprosenttiin, Olutliiton puheenjohtaja Jari Vaara sanoo.

Tämänhetkinen 4,7 tilavuusprosentin prosenttiraja ei perustu Olutliiton mukaan mihinkään realistiseen päätelmään tai teoreettiseen laskelmaan. Samoin 5,5 prosentin raja jättäisi suuren joukon kotimaisia oluita suuren kuluttajajoukon saatavuuden lähes ulottumattomiin.

Toiseksi: monet oluet käyvät luontaisesti vahvemmiksi kuin 4,7 prosenttiseksi. Niiden maku muodostuu kypsyessään ja väkevöityessäään itse tuotteen ja maun kannalta oikeaksi, Olutliitto perustelee.

Prosenttirajan muutos ei vaikuttaisi merkittävästi alkoholin kotimaiseen kulutukseen, sillä jo tällä hetkellä Alkon vahvojen oluiden myynti on olutkaupasta vain kaksi prosenttia.

Uusimmat

Uutiset »

20.5. 17:32

Elegantit ja raikkaat riesling-viinit ovat pääosassa Saksan viinitiedotuksen järjestämässä kaksiviikkoisessa Saksalainen riesling - kevättä rinnassa -tapahtumassa valikoiduissa Helsingin, Turun ja Tampereen ravintoloissa vielä tämän viikon.

Uutiset »

13.5. 22:08

YK:n mukaan hyönteisten syöminen on ympäristöystävällistä ja terveellistä.

Uutiset »

8.5. 08:00

Viime kesänä ensimmäistä kertaa järjestetty kansainvälisestikin tunnettu gourmetruokafestivaali Taste of Helsinki pidetään Helsingissä kesäkuussa.

Uutiset »

7.5. 17:28

Vuoden kokki vuodelta 2005 ja ravintola G.W. Sundmansin keittiöpäällikkö Matti Jämsén edustaa Suomea seuraavassa Bocuse d’Or –kilpailussa Tukholmassa keväällä 2014.

Uutiset »

7.5. 10:19

Suomen Paras Olut 2013 -kilpailu etsii tuomareita.

Uutiset »

6.5. 10:36

Restel tuo kansainvälisen hampurilaisketjun Burger Kingin Suomeen.

Uutiset »

25.4. 17:14

Viime syksynä Kemikaalicocktail-blogissa ollut kirjoitus Pirkka Guacamole -kastikkeesta sai aikaan sen, että Kesko päätti nimetä tuotteen uudelleen.

Uutiset »

25.4. 14:14

Mediassa levisi torstaina tieto, jonka mukaan helsinkiläinen huippuravintola Chez Dominique olisi lopettamassa.

Uutiset »

23.4. 14:13

Päivän alkuperä on vuodessa 1926, jolloin barcelonalaisen kirjakauppiaan ajatuksesta huhtikuun 23. valittiin kirjojen ja ruusujen päiväksi.

SalamipizzaBurgundinpataRuisleipäPorkkanapasta pähkinäkastikkeellaJauhelihapihvitAmerikkalainen juustokakkuKotitekoiset kalapuikot ja yrttiremouladekastikettaPääsiäispullakranssiPaahdettu palsternakkasosekeittoSuklaavanukasjäätelöä ja suklaa-kaakaopapu-crumbleRanskalaiset perunatTomaattikeittoSingaporelaisia chili-tiikerirapujaKinkkupastaLohilaksaTomaatti-jauhelihakeitto

*