Etusivu » Uutiset

Lauantaina alkavasta rapukaudesta odotetaan runsasta

Julkaistu: 17.07.2012 11:38

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos odottaa tulevasta rapukaudesta vahvaa.

Kausi alkaa lauantaina kello 12 ja päättyy lokakuun lopussa.

Kevään koeravustuksien mukaan täpläraput olivat talvehtineet onnistuneesti. Naaraista suurin osa kantoi hyvälaatuista mätiä pyrstönsä alla.

Vesien viileys kuitenkin on viivästyttänyt täplärapujen poikasten kuoriutumista ja naaraiden kuorenvaihtoa. Tämä heikentää paikoittain ravustuskauden alun saalista.

Lisäksi pienten rapujen osuus saaliista voi kasvaa, koska monena vuonna hyvin onnistunut poikastuotanto on lisännyt rapukannan tiheyttä. Seurauksena taistelu ravinnosta ja elintilasta on käynyt kiivaammaksi.
Tutkimuslaitoksen arvion mukaan kuluva vahva vuosi takaa, että ravustettavaa riittää moneksi tulevaksi kesäksi.

Suomen ravustuksella on vahva nousubuumi. Vuosien 2006-2010 saalis oli reilusti yli kaksinkertainen verrattuna 2000-luvun alkupuoliskoon.

Ammattikalastajat saivat vuonna 2004 nostettua 32 000 yksilöä. Vuonna 2008 määrä oli noin 15 kertaa suurempi, liki puoli miljoonaa.


Saako rapuja keittää elävältä? Osallistu keskusteluun täällä!

Uusimmat

Uutiset »

14.6. 16:44

Flööraaminen, eli baarimestari heittelemässä pulloja, on metka näky.

Uutiset »

14.6. 15:16

Max Jacobson on tunnettu amerikkalainen ruokatoimittaja, joka opiskeli 1970-luvulla Suomessa, kertoo Ray:n asiakaslehti Raymond.

Uutiset »

14.6. 11:06

Vihersimpukkaa, yuzu-sitruuna dressingiä ja merileväkaviaaria. Siitä se lähti. IS:n toimittaja söi 17 gourmet-lautasellista ja otti haltuunsa Taste of Helsingin syötyjen ruoka-annosten ennätyksen. Suomen suurimman gourmet-ruoka- ja viinifestivaalin edellinen ennätys, 16 annosta, on viime vuodelta.

Uutiset »

12.6. 14:53

Saimaan Juomatehtaan uusi panimo otettiin keskiviikkona virallisesti käyttöön Mikkelissä.

Uutiset »

7.6. 07:55

Rohkean kokeilijan, suklaamestarin ja helsinkiläisen Chjoko-suklaapuodin omistajan Mika Gröndahlin hyppysissä syntyvät jännittävät suklaajäätelöuutuudet.

Uutiset »

6.6. 14:10

Helsingin Rautatientorille pystytettiin jälleen taivasravintola Dinner in the Sky.

Uutiset »

5.6. 13:44

Yhteisöpalvelu Facebookiin levinnyt kuva voi vähentää kuluttajien mielenkiintoa tacoja kohtaan.

Uutiset »

3.6. 09:53

Kokkolalainen Beofood on vetänyt myynnistä naudanlihaa sisältäviä kebabtuotteita puutteellisten merkintöjen takia.

Uutiset »

28.5. 11:13

Starbucks ja yhtiön suomalaiskumppani SSP ilmoittivat tiistaina ilouutisen kahvin ystäville: amerikkalaisketjun kahvila saapuu vihdoin Helsingin keskustaan.

Uutiset »

27.5. 10:21

McDonald’s on iskenyt Japanissa pöytään historiallisen ranskalaisannoksen.

Vietnamilaiset riisipaperirullat ja dippiSitruuna-nuudelit ja grillattua broileriaMangolassiTäytetyt munakoisotFalafelitPalmusokerivanukasJauheliha-cannelonitRaparperitartelettiHaukimurekepihvit ja tillikastikettaTomaattikeittoPääsiäispullakranssiMakkara-juureksetSuklaafondant ja mantelijäätelöHedelmäinen suklaabrownieBurgundinpataMorning glory ja paahdettua härkää

*