Etusivu » Uutiset

Kotimaista luomukalkkunaa on vihdoin saatavilla

13. joulukuuta 2011


Kalkkunasta saat kevyen vaihtoehdon joulupöytään.

Pajuniemi tuo jouluksi jo toisen luomusiipikarjatuoteuutuuden. Ensimmäinen erä luomukalkkunoita tulee kauppoihin n. 7 kg:n pakasteena.

Syksystä alkaen kuluttajat ovat vihdoin voineet valita luomuvaihtoehdon kotimaisista siipikarjatuotteista. Lokakuussa markkinoille tuli ensimmäistä kertaa kotimaista luomukanaa kokonaisena n. 1 kg:n pakasteena.

Pajuniemellä vuonna 2008 tehty päätös panostaa luomuun on tuonut markkinoille tasaiseen tahtiin herkullisia luomutuotteita. Pajuniemi jatkaa luomuun siirtymistä edelleen, suunnitelman mukaan.

Luomukalkkunasta on tulossa ensi vuonna myös muita tuotteita. Päätökset tuotannon laajentamisesta tehdään kuluttajilta ja kaupalta saatujen palautteiden perusteella talven aikana.

- Vuonna 2008 teimme päätöksen siirtyä yhä vahvemmin luomulihaan erikoistuneeksi yhtiöksi, Pajuniemen toimitusjohtaja Arto Jokinen kertoo ja jatkaa:

- Tämän jälkeen olemme tuoneet luomu-uutuuksia heti, kun olemme saaneet entiseen normaalituotteeseen luomuraaka-aineet.

Jokisen mukaan luomussa edetään suunnitellusti eli muutaman vuoden sisällä tuotannosta puolet on luomua. Luomutuotteiden vuosikasvu on ollut erittäin positiivista.

Sen lisäksi, että Pajuniemi on Suomen ensimmäinen lihatalo joka on aktiivisesti edennyt luomutuotannossa, on yhtiö muutenkin ainutlaatuinen.

Raaka-aineet ovat kaikki kotimaista lähituotantoa, luomuruho hyödynnetään kokonaisuudessaan raaka-aineeksi ja tuotteissa on aina korkea lihapitoisuus. Pajuniemi käyttää tuotteissaan vain tuoteturvallisuuden kannalta välttämättömät lisäaineet. Maku, laatu ja eettiset arvot ovat siis kohdallaan. Kauppa on huomannut myös nämä edut ja valikoimat paranevat jatkuvasti.


Uusimmat

Uutiset »

23.5. 08:11

Tampereen Hämeenpuisto on kuluvan kaksiviikkoisen ajan täynnä toimintaa ja herkkuja.

Uutiset »

22.5. 20:21

Korvasienten käsittely on tieto- ja taitolaji. Martat näyttävät, miten myrkky lähtee varmasti.

Uutiset »

21.5. 15:10

Kokki Sami Garam paljastaa videolla, mikä maksaa 199 euron hampurilaisessa.

Uutiset »

19.5. 13:19

Tampereelle pian aukeavalle ravintolaterassille ei kaksikymppisillä ole asiaa.

Uutiset »

14.5. 13:53

Suomen ensimmäinen Starbucks-ketjun kahvila avaa ovensa tiistaina Helsinki-Vantaan lentoasemalla.

Uutiset »

14.5. 11:00

Helsingin ydinkeskustaaan rakennetaan uusi olutpanimo.

Uutiset »

14.5. 10:29

Hampurilaisia rakastavat yhdysvaltalaiset syövät runsaasti lihaa. Muualta maailmasta löytyvän kuitenkin ne, jotka popsivat sitä eniten vuodessa.

Uutiset »

14.5. 08:41

Skotlannin hallituksen on tänään määrä asettaa alkoholille vähimmäishinta, kertoo BBC.

Uutiset »

12.5. 12:00

Tampereen Hämeenpuisto tuoksuu oluelta ja makkaralta.

Mehevä kaalipiirakkaCrème brûlée thaibasilikalla ja passionhedelmällä maustettunaKinkkukiusausPizza con prosciutto di Parma e rucolaPossunkyljykset kreikkalaisittainMansikka-valkosuklaamuffinitKinkkumunakas uunissaParmankinkkua ja melonisorbettiaPorkkanasalaattiUuniperuna punajuuri-sinihomejuustotäytteelläPaprikakeittoPunajuuri-sienilihapullatPossunkyljykset sinappi-kermakastikkeessaHerkkujuustoa ja olut-sipulihillokeTyrnisorbettiPollo al limone - sitruunapasta