Etusivu » Uutiset

Keitetty mustekala lisääntyi naisen suuhun kesken aterian

Julkaistu: 16.06.2012 17:48

Etelä-Koreassa asuva 63-vuotias nainen koki ällöttävän yllätyksen syötyään keitettyä mustekalaa.

Nainen söi annoksen kokonaisena ruoaksi laitettua kalmaria.

Syödessään hän tunsi suussaan terävää kipua, muttei kiinnittänyt siihen huomiota.

Myöhemmin hän hakeutui lääkäriin, koska tunsi suussaan jotakin. Lääkärit kuvailivat suussa olevia muhkuroita "ötökkämäiseksi organismiksi".

Kun naisen suuta tutkittiin tarkemmin, paljastui, että suuhun oli kiinnittynyt kalmarin alkioita, eräänlaista siemennestettä, pienissä sementtimäisissä siittiökoteloissa, jotka saavat ne tarttumaan pintoihin.

Tapaus käy ilmi tieteellisestä selonteosta joka on kirjoitettu bioteknologian keskuksessa Marylandissa, Yhdysvalloissa.

Tapauksesta uutisoi Daily Mail.

Sairaalassa lääkärit poistivat pikkukalmarit naisen ikenistä, kielestä ja poskista.

Vasta poistettaessa kotelot tunnistettiin kalmarin siittiökoteloiksi, jotka kalmarien lisääntymismenoissa yleensä siirretään naaraskalmariin.

Tiedelehti Science 2.0 kirjoittaa, että on edelleen mysteeri, kuinka siittiökotelot tarttuivat naisen suuhun.

Samanlainen tapaus on raportoitu Japanista viime marraskuulta, jolloin nainen kärsi suukivuista syötyään raakaa kalmaria.

Lännessä kalat kypsennetään ja niistä poistetaan ylimääräiset elimet ja sisälmykset, joten samanlaista vaaraa ei ole.

Uusimmat

Uutiset »

20.5. 17:32

Elegantit ja raikkaat riesling-viinit ovat pääosassa Saksan viinitiedotuksen järjestämässä kaksiviikkoisessa Saksalainen riesling - kevättä rinnassa -tapahtumassa valikoiduissa Helsingin, Turun ja Tampereen ravintoloissa vielä tämän viikon.

Uutiset »

13.5. 22:08

YK:n mukaan hyönteisten syöminen on ympäristöystävällistä ja terveellistä.

Uutiset »

8.5. 08:00

Viime kesänä ensimmäistä kertaa järjestetty kansainvälisestikin tunnettu gourmetruokafestivaali Taste of Helsinki pidetään Helsingissä kesäkuussa.

Uutiset »

7.5. 17:28

Vuoden kokki vuodelta 2005 ja ravintola G.W. Sundmansin keittiöpäällikkö Matti Jämsén edustaa Suomea seuraavassa Bocuse d’Or –kilpailussa Tukholmassa keväällä 2014.

Uutiset »

7.5. 10:19

Suomen Paras Olut 2013 -kilpailu etsii tuomareita.

Uutiset »

6.5. 10:36

Restel tuo kansainvälisen hampurilaisketjun Burger Kingin Suomeen.

Uutiset »

25.4. 17:14

Viime syksynä Kemikaalicocktail-blogissa ollut kirjoitus Pirkka Guacamole -kastikkeesta sai aikaan sen, että Kesko päätti nimetä tuotteen uudelleen.

Uutiset »

25.4. 14:14

Mediassa levisi torstaina tieto, jonka mukaan helsinkiläinen huippuravintola Chez Dominique olisi lopettamassa.

Uutiset »

23.4. 14:13

Päivän alkuperä on vuodessa 1926, jolloin barcelonalaisen kirjakauppiaan ajatuksesta huhtikuun 23. valittiin kirjojen ja ruusujen päiväksi.

Gnocchit hernepestollaLihapullasandwich Meksikon tyyliinSalamipizzaLehtikaalipesto ja pastaaMakkara-juureksetLohivartaat ja vihreää salaattiaMangolassiItse tehty katkarapupatonkiNaanleipäMustikkapiirakkaa ja -maitoaBo la lot ”street style” ja makeaa chilikastikettaFish & chips - uppopaistettua turskaaSuklaafondant ja mantelijäätelöJauheliha-pastakeittoLämmintä hapankaalia ja paistettuja bratwurstiaSavulohikeitto

*