Espanjan aktivistit siirtyivät kaduilta ruokapankkiin
![]()
Ruokapankki on monen espanjalaisen pelastus.
Missä ovat espanjalaiset aktivistit, jotka vielä muutama kuukausi sitten täyttivät kadut jättiprotesteillaan vaatien tasa-arvoa ja ihmisten auttamista pankkien tukemisen sijaan? No, ruokapankissa tietenkin!
Aktivistit ovat kovaa vauhtia luomassa vaihtoehtoisen talouden verkostoa, joka auttaa ihmisiä selviämään päivästä toiseen pienillä tai lähes olemattomilla tuloilla.
Madridin Useran kaupunginosassa on aktivistien perustama ruokapankki, josta vähävaraiset voivat käydä hakemassa perunoita, porkkanoita, omenoita ja muita tuoretuotteita ilmaiseksi.
- Haen täältä kaikki vihannekseni. Tästä on minulle valtavasti apua, sanoo
Jhenny, 35, joka on muuttanut Espanjaan Ecuadorista.
Jhenny arvelee, että hän säästää kuukaudessa noin 60 euroa ruokapankissa käymällä.
- Sillä rahalla voin ostaa vaatteita ja kenkiä kahdelle tyttärelleni, Jhenny iloitsee.
Hänen aviomiehensä on ollut työttömänä jo yli vuoden. Jhenny itse auttelee joskus kotiapulaisena, mutta siitä ei talouskurimuksessa kärvistelevässä Espanjassa paljon rahaa heru.
- Olemme luomassa kestävämpää ja reilumpaa talousjärjestelmää, perustelee lahjoituksena saatuja perunasäkkejä pakettiautoon lastaava aktivisti
Diego Gutierrez.
Gutierrez kertoo, että vaikka aktivistien määrä on huvennut silmissä, jäljelle on jäänyt erittäin työteliäs ryhmä.
- Ensimmäiseen kokoukseen tuli 1 600 ihmistä. Nyt jäljellä on enää parisenkymmentä, mutta he ovat sitten sitäkin enemmän mukana, Gutierrez sanoo.
Monet pikkukauppiaat haluavat auttaa ruokapankkia, vaikkei omassakaan elämässä aina ole hurraamista.
- Olen nähnyt todella kovia aikoja. Liki kahteen vuoteen minulla tuskin oli edes syötävää. Nyt haluan auttaa ruokapankkia: jos jokainen auttaa vähän, lopputuloksena on paljon jaettavaa, perustelee hedelmäkauppias
Raul Barbero, 41, täyttäessään ruokapankille menevää laatikkoa hedelmillä.
Ruokapankin lisäksi aktivistit pitävät yllä aktiivista kirpputoria, jossa tavarat ostamisen sijasta vaihdetaan toisiin, sekä työaikapankkia. Pankin ideana on, että esimerkiksi kampaaja voi tunnin työllä saada itselleen tunnin hieronnan, eikä rahaa tarvita.
- Tällainen toiminta tulee lisääntymään tulevina vuosina, koska ihmiset näkevät entistä selvemmin ettei nykyinen talousjärjestelmämme toimi, perustelee ekonomisti
Arturo de Bonis, joka on auttanut aktivisteja.





rss-syötteet