Kasvisruoat keventävät joulupöytää
15. joulukuuta 2010

Joululta tuoksuvat kasvisruoat tuovat raikkautta perinteiseen joulupöytään.
Erilaisista kasviksista saat ilmeikkäitä ja persoonallisia jouluherkkuja. Ne syntyvät kädenkäänteessä ja vaivatta.
Kokeile värikästä punajuuri-spelttiä tai porkkanakikhernepataa perinteisten laatikoiden sijaan. Mausta tänä vuonna lanttulaatikko manteleilla. Nämä maukkaat kasvisruoat sopivat hyvin joulupöytään. Niissä on mukavasti terveellistä purtavaa ja kuitua.

Kokeile spelttihelmiä riisin sijaan. Speltti on vanha vehnälle sukua oleva vilja eli alkuvehnä. Speltin
proteiinipitoisuus on huomattavasti suurempi kuin vehnän. Spelttijyvää on kevyesti hiottu ja näin siitä on saatu nopeammin kypsyvä helmi. Spelttihelmeä voit käyttää esimerkiksi risottoihin, patoihin, laatikoihin ja puuroihin.
Voit helposti valmistaa erilaisia juurespaistoksia esimerkiksi porkkanoista, lantusta ja punajuuresta.
Keitä spelttihelmet pakkauksessa olevan ohjeen mukaan ja sekoita juuresraasteen sekaan. Lisää hieman kermaa ja mausteita. Hauduta 180 asteisessa uunissa noin tunti.
>>Mantelinen lanttulaatikko
>>Porkkana-kikhernepata
>>Punajuuri-spelttipaistos
Uusimmat
»
Hampurilaisia rakastavat yhdysvaltalaiset syövät runsaasti lihaa. Muualta maailmasta löytyvän kuitenkin ne, jotka popsivat sitä eniten vuodessa.





rss-syötteet