10 euron arvoiset lammasviinit: Muovipullo yllätti!
4.4. 09:34
Ei ole pulloon katsomista! Ei arvannut IS:n raati, mitä maistoi sokkotestissä. Jos olisi tiennyt, että voittajaviini tuleekin muovipullosta, pisteet olisivat ennakkoluulojen takia karisseet. Nyt tässä kuitenkin aivan kävi näin.
Etsittiin kympin arvoisista viineistä parhaiten lampaalle sopivaa. Voittajaksi tuli yhdysvaltalainen Chill Out Shiraz, jonka on pakannut muovipulloon Vin & Sprit Finland Oy.
Esimerkiksi Helsingin Sanomien Ruokatorstai kirjoitti muovipullon markkinoille tulon jälkeen, että "Chill Out -viinejä voi kehua ekoajattelusta, mutta muuten ne ovat tavallisia massaviinejä vailla persoonallisuutta ja että Alkossa on satoja melkein saman makuisia viinejä."
Tällä kertaa Chill Out pesi itseään kalliimmat IS:n raadissa. Testiviinit haettiin nimenomaan pääsiäispöytää ja sen antimia ajatellen.
Testiryhmän mielestä joukkoon oli lipsahtanut vain yksi sopimaton yhdysvaltalainen Stonehedge Zinfandel, joka tuomittiin mehukekkereille. Myös georgialaisen Saperavin erilaisuus ällistytti hivenen.
Oheisessa taulukossa näkyy juomien hinta nyt ja ennen 1.4., jolloin Alkon hinnasto vaihtui. Moni juoma halpeni. Halpeni, koska maahantuojat eivät ehtineet rukkailla tukkuhintojaan ennen vuodenvaihteen veronkorotuksia. Nyt hinnat on säädetty paremmin 99-sarjaan.
Sakari Nupponen

Testin tulokset (kuvaa voi suurentaa klikkaamalla):
Uusimmat
Juomatestit »

Suomalainen suosii vahvaa ja täyteläistä punaviiniä. Kevyt ja elegantti ranskalainen ei saa ymmärrystä. Suomalaisen suosikkipunaviini tulee todennäköisimmin Chilestä tai Espanjasta.
IS testasi kesäkeittiön punaiset laatikkoviinit »

rss-syötteet