Sydänmerkistä tunnistat ravitsemuslaadun myös ravintolassa

Kuva: Suomen Sydänliitto ry
Syöt elämäsi aikana ainakin 20000 ateriaa kodin ulkopuolella. Monelle meistä koulu- tai työpäivän aikainen ateria on päivän ainut lämmin ruoka ja siksi sen ravitsemuslaadulla on väliä.
Myös ravintolassa terveellisten valintojen tekeminen voi olla vaikeaa. Vaihtoehtoja on runsaasti. Ruoan nimestä, raaka-aineista tai ulkonäöstä ei voi päätellä, onko vaihtoehto oikeasti terveellinen. Kevyenä pidetyt kasvisruoat uivat usein kermassa ja juustossa. Liharuoat mielletään rasvaisiksi, vaikka niiden on todettu olevan monesti tarjonnan kevyemmästä päästä. Rasvakerros lohikeiton päällä voi puistattaa, vaikka keitto olisi oikeasti niin rasvan määrältään kuin laadultaan erinomaista. Ruoan ravitsemuslaatua, esimerkiksi rasvan tai suolan määrää onkin silmämääräisesti mahdotonta luotettavasti arvioida.Sydänmerkki auttaa valinnoissa. Merkki on tae terveellisestä ja maukkaasta lounasvaihtoehdosta.Sydänmerkki-tunnusten avulla voit valita aterialle ravintolasi paremmat valinnat: pääruoan lisäkkeineen, salaatin ja salaatinkastikkeen, leivän levitteineen sekä ruokajuoman. Ravintolan malliannos auttaa myös sopivan kokoisen aterian kokoamisessa, jolloin saat ravintoaineita sopivassa suhteessa.
Kaikenikäisille sopivat Sydänmerkki-ateriat ovat ravitsemussuositusten mukaisia. Ruoanvalmistaja takaa ammattitaidollaan, että rasvan määrä ja laatu sekä suolan määrä ovat kohdallaan. Vaikka Sydänmerkki-aterioissa suolaa käytetään säästeliäämmin, hyvästä mausta ei tingitä. Terveellisyyden ohella herkullisuus on tärkeä kriteeri!
Käy maistamassa Sydänmerkki-aterioita näissä ravintoloissa tai kokkaa itse:











rss-syötteet