Sieni-vuohenjuustotäytteiset paprikat
Täytetyt paprikat kypsyvät nopeasti uunissa tai grillissä.
Valmistusaika:
40 min
Kalorit:
478 kcal / annos
Määrä:
4 annosta
Ainekset
- 2 isoa punaista paprikaa
- 200 g ilmakuivattua kinkkua
- 1 sipuli
- 2 valkosipulinkynttä
- ruokaöljyä
- 2 l metsäsieniä esim. rouskuja, kantarelleja tai tatteja puhdistettuna ja kuutioituna
- kourallinen tuoreita yrttejä esim. oreganoa ja meiramia
- suolaa ja mustapippuria
- 4 siivua (n. 5 cm halkaisijaltaan) vuohenjuustoa
- lopuksi hunajaa
Valmistusohjeet
1
Kuumenna uuni 200 asteeseen.
Halkaise paprikat. Poista
siemenet. Kuutioi ilmakuivattu
kinkku pieniksi paloiksi. Paista
se rapeaksi kuivalla pannulla.
Nosta sivuun. Kaada öljyä
pannulle ja kuullota sipulia ja
valkosipulia hetki. Lisää pilkotut
sienet. Paistele hetki. Lisää
paistetut kinkkupalat ja yrttisilppu.
Mausta ripauksella
suolaa ja mustapippuria. Lusikoi
täytettä paprikan puolikkaisiin.
Nosta uuniin. Paista noin 10
minuuttia. Aseta vuohenjuustosiivut
paprikoiden päälle ja
paista uunin grillivastuksella,
kunnes juusto on saanut ruskean
pinnan eli muutaman minuutin
ajan. Kaada juuston päälle
ennen tarjoilua vähän hunajaa.





rss-syötteet
Tatti sanoo — 14. elokuuta 2011
sairaan hyvää!