Savariinikakku
Savariinikakku on ihanan kostea.
Valmistusaika:
2 h
Määrä:
n. 15 palaa
Ainekset
- 2 dl maitoa
- 25 g hiivaa
- 4 kananmunaa
- 2 dl sokeria
- ripaus suolaa
- 8 dl vehnäjauhoja
- 200 g sulatettua voita
- kostutukseen:
- 4 rkl raparperilikööriä
- 4 dl mansikka tai raparperimehua
Valmistusohjeet
Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää joukkoon munat, sokeri ja suola. Lisää myös jauhot ja sulatettu rasva. Sekoita tasaiseksi, löysäksi taikinaksi.
Kaada taikina 2 l vetoiseen silikoniseen rengasmaiseen kakkuvuokaan. Peitä vuoka kelmulla. Anna taikinan kohota lämpimässä paikassa noin 1 h. Kuumenna uuni 175 asteeseen.
Paista kakkua noin 30 min. Anna kakun hetken aikaa seistä vuoassa ja kumoa se sitten varovasti ritilälle.
Pese ja kuivaa kakkuvuoka. Sekoita likööri ja mehu. Kaada vuokaan puolet likööristä ja mehusta. Nosta vielä lämmin kakku takaisin vuokaan. Savariini imaisee nesteen heti kuin pesusieni. Pistele kakun pinta täyteen reikiä cocktailtikulla ja kaada vähitellen loput mehusta kakun päälle. Anna kakun maustua viileässä muutaman tunnin ajan.





rss-syötteet
stina sanoo — 16. kesäkuuta 2010
Kiitos olen väittänyt ystäväni kanssa monet kerrat,että savariini taikinassa on hiivaa eikä se ole sokerikakku.Aion tarjota nyt hänelle tätä kunhan tavataan. voittaja olo
jatta sanoo — 16. elokuuta 2010
mitä muuta voi laittaa jos ei ole raparperilikööriä haluaisin kokeilla tätä ohjetta
Ruokala sanoo — 17. elokuuta 2010
Hei Jatta. Voit jättää liköörin kokonaan pois ohjeesta, jos et halua käyttää alkoholia. Voit käyttää myös muita liköörejä, rommia tai punssia maustamaan mehun, jos haluat.