Perunapizza ja karamellipäärynöitä kanelikermavaahdolla
Ainekset
- Pizza:
- 15 g tuoretta hiivaa
- ripaus sokeria
- 2 dl vettä
- 6 dl vehnäjauhoja
- 2 rkl oliiviöljyä
- ½ tl suolaa
- 500 g perunoita
- 2 rkl oliiviöljyä
- 4 valkosipulin kynttä
- 1 tl hienoa merisuolaa
- 1 prk säilyketomaatteja
- juustoraastetta
- (palvikinkkua)
- Päärynät:
- 6 kypsää päärynää
- 1 rkl voita
- 2 rkl sokeria
- ½ sitruunan mehu
- 2 dl kuohukermaa
- 1 tl jauhettua kanelia
Valmistusohjeet
Perunapizza:
Laita kulhoon hiiva ja sokeri, sekoita hyvin. Sekoita joukkoon lämmin vesi ja anna levät n. 10 minuuttia. Lisää jauhoja vähitellen sekä öljy ja suola. Vaivaa kimmoisaksi taikinaksi. Anna taikinan nousta noin kaksinkertaiseksi. Taputtele tai kauli taikina ohueksi levyksi uunipellille.
Kuori perunat ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Keitä perunaviipaleita muutaman minuutin ajan. Kuivaa hyvin keittämisen jälkeen. Murskaa ja hienonna valkosipulin kynnet. Sekoita kulhossa perunaviipaleisiin valkosipuli, oliiviöljy, rosmariini ja suola. Leikkaa säilyketomaatit ohuiksi viipaleiksi ja levitä viipaleet pizzapohjalle. Kostuta pohjaa myös tomaattien liemellä, älä kuitenkaan liikaa ettei pohjasta tule liian kostea. Lisää palvikinkkuviipaleet ja lopuksi perunaviipaleet. Ripottele pinnalle halutessasi juustoraastetta ja paista 225 asteisessa uunissa n. 15-20 minuuttia.
Karamellipäärynät ja kaneli-kermavaahtoa:
Kuori ja halkaise päärynät. Poista siemenkodat. Sulata sokeri pannulla ja lisää voi, päärynät ja sitruunamehu. Paista hetki. Aseta päärynät lautaselle ja lusikoi päälle voi-sokeriseosta ja tarjoa vaahdotetun kanelikerman kera.






rss-syötteet