Lihakeitto
Hiljalleen keitetty lihakeitto on perinneruokaa parhaimmillaan.
Valmistusaika:
2 h
Kalorit:
412 kcal / annos
Määrä:
4 hengelle
Ainekset
- 2 l vettä
- 2 tl suolaa
- 5 valkopippuria
- 2 maustepippuria
- 1 laakerinlehti
- 2 persiljanoksaa
- n.1 kg naudan etuselkää luineen tai lapaa
- 2 porkkanaa
- 1 pieni palsternakka
- 50 g juuriselleriä
- 6 kiinteää perunaa
- pieni pala lanttua
- 2 rkl voita
- 1/2 purjosipulia
- tuoretta hienonnettua persiljaa
Valmistusohjeet
1
Lisää veteen suola ja nosta liha kylmään veteen. Anna kiehua. Kuori vaahto pois, että saat kirkkaan liemen, ennen kuin lisäät muut mausteet ja persiljanoksat. Pane kansi kattilan päälle ja anna kiehua noin reilu tunti. Kuori sillä aikaa kaikki juurekset ja kuutioi ne valmiiksi. Nosta liha kattilasta ja anna sen vähän jäähtyä. Pilko liha paloiksi. Sulta nokare voita kattilassa ja freesaa juurekset nopeasti kuumassa sulassa voissa. Lisää lihapalat ja liemi. Keitä kunnes juurekset ovat pehmenneet. Lopuksi vielä purjo ja keitä pari minuuttia. Lisää lopuksi vielä tuoretta persiljaa.





rss-syötteet
aino kasurinen sanoo — 7. tammikuuta 2010
En voi ymmärtää, että suomalaista perusruokaa ei osata valmistaa ilman reseptiä!!!! Kai on kansa niin uusavutonta! ( so kaalilaaatikko,makaroonilaatikko, pannukakku , kinkkukiusaus, kalakeitto ect ). Totta on, että aina jotakin uutta löytyy matkan varrella resepteihin ---välttämättä ei aina ihan onnistunut ratkaisu!
jadessan sanoo — 13. maaliskuuta 2010
tämä on ehdottomasti tehtävä ,näyttää niin hyvältä
jadessan sanoo — 13. maaliskuuta 2010
jos reseptistä näkee kaikki tarvittavat .
Kokki Stadin Keskustasta sanoo — 6. lokakuuta 2010
No jostainhan ne ruokien ohjeet on opittava. Ennen kaikilla oli kotona keittokirja, josta pystyi katsomaan. Nykyään netti. Mitä ihmeellistä tässä on? Kun kerran oppii peruslihakeiton teon, voi sitä sitten muokata omaan makuunsa ajan kanssa. Ei ole vain yhtä ja ainoaa totuutta, kun puhutaan ruoan laitosta. Yhtä hyvin kokkina voisin ihmetellä, että "miten suomalaiset metsäkansana eivät osaa enää käsitellä lintuja (juuri ammuttuja) ja valmistaa niistä illallista?". Jokaisella on aina ensimmäinen kerta kaikkea ;) Sori vuodatus. En vain voi ymmärtää, että jos itse osataan jotain, pitää muita ei-osaavia alentaa omalla "tietämyksellään".
jadessa sanoo — 19. marraskuuta 2010
kiitos ohjeesta
maria sanoo — 19. marraskuuta 2011
lihasta saa todella mureeta kun haudutan sitä yön yli 70 asteisessa uunissa nam nam ja lisään ennen haudutusta joukkoon lihaliemen ja juureskeitto pussin(knorr). vanhan kansan tapaan.seuraavana päivänä lisätään perunat .
Maiju sanoo — 3. helmikuuta 2012
Hienoa, että opetetaan tekemään oikeaa ruokaa perusraaka-aineista. Lihaa voi keittää vaikka pitempäänkin, että lihasta tulee tosi mureaa ja se irtoaa luista (saako luita taas siis myydä?). Erityisesti toivoisin, että kerrottaisiin juuresten eripituisista kypsymisajoista. Joko juurekset tulisi lisätä kypsymisjärjestyksessä tai sitten määritellä kuutio- tai lohkokoko niille. Saattaa olla, että jos peruna ei ole kiinteää lajiketta, se menee muusiksi ennekuin muut juurekset on edes al dente. MUTTA: SUURI KIITOS, että tehdään perusruokaa vanhalla kunnon ohjeella ja ihan perusraaka-aineista;)