Lanttukukko
Tämä ohje on yhdelle suurelle tai parille pienelle kukolle.
Valmistusaika:
3 t
Kalorit:
198 kcal / annos
Määrä:
12
Ainekset
- Täyte:
- 1 kg lanttua
- 2 dl vettä
- suolaa
- sokeria
- Kuoritaikina:
- 4 ½ dl vettä
- 8 dl ruisjauhoja
- 2 dl grahamjauhoja
- 1 dl vehnäjauhoja
- 1 tl suolaa
- Lisäksi:
- 2 rkl voita
Valmistusohjeet
Kuori ja viipaloi lantut. Mittaa vesi kattilaan. Mausta vesi suolalla ja sokerilla. Kiehauta ja laita lanttuviipaleet veteen ja hauduta kannan alla noin 10 minuuttia. Valuta viipaleet siivilässä ja anna jäähtyä.
Valmista kuoritaikina sekoittamalla ainekset hyvin keskenään. Ota pieni nokare taikinaa erilleen mahdollisia paikkauksia varten. Kaulitse taikinasta soikeahko ympyrä, joka on keskeltä paksumpi ja ohenee reunoja kohti. Reunoilta taikina saa olla noin sentin paksuinen.
Laita lanttusiivut toiselle puolelle levyä niin, että reunaa
jää kahden sentin verran tyhjäksi. Laita siivujen päälle 2
ruokalusikallista voita. Käännä reunat päälle, silota pinta märillä käsillä sekä paikkaa mahdolliset reiät. Kuoren tulee olla ehjä, tasainen ja kiiltävä.
Nosta kukko 250-asteiseen uuniin keskitasolle noin puoleksi tunniksi, jotta kuori kovenee ja saa vähän väriä. Ota kukko pois uunista ja alenna lämpö 125 asteeseen.
Levitä foliota pöydälle ja sen päälle leivinpaperia. Pirskottele leivinpaperin päälle reilusti vettä. Nosta kukko leivinpaperien päälle, sulje nyytti huolellisesti ja nosta pellille. Laita uunin alaosaan ja anna hautua tunnin.
Kääri kukko puhtaiden leivinliinojen sisään, jotta kuori pehmenee sopivasti. Nauti kylmän maidon kera.





rss-syötteet
rane sanoo — 19. syyskuuta 2011
eikö tule silavaa päälle
immeinen sanoo — 27. syyskuuta 2011
Kuvassa ei tosiaan ole lanttukukko vaan onnettomasti kyhätty supikas. Lanttukukkoon kuuluu myös sianliha ja se on huomattavasti pulleampi muodoltaan.
Elviira sanoo — 5. lokakuuta 2011
Todella hyvää, mutta ohjeesta puuttuu rasvainen sianliha esim. ohuita kylkisiivuja ;), laitetaan päällimmäiseksi lanttujen päälle. Ennenvanhaan äiti laittoi paketoidun kukon tyynyjen alle hautumaan muutamaksi tunniksi. Ihan vesi tuli kielelle kun kun muistelee äidin kukkoja.
sari sanoo — 5. lokakuuta 2011
Mihin tästä ohjeesta on jäänyt sianliha?