Kinkku-pekonikiusaus ja vadelmakiisseli
Ainekset
- Kinkku-pekonikiusaus:
- 1 kg perunoita
- 250 g palvikinkkua suikaleina
- 1 pkt pekonia
- 2 sipulia
- 3 valkosipulinkynttä
- 2 dl kermaa
- 3 dl täysmaitoa
- suolaa, mustapippurirouhetta
- Vadelmakiisseli:
- 1 l vadelmamehua tai vettä
- 1-2 dl sokeria (riippuen mehun makeudesta)
- 2 tähtianista
- 200 g pakastevadelmia
- 2 rkl perunajauhoja
Valmistusohjeet
Kinkku-pekonikiusaus:
Kuori ja suikaloi perunat. Kuutioi pekoni ja paista se rapeaksi pannulla ja lisää lopuksi hienonnettu sipuli joukkoon. Paista hetki. Yhdistä perunasuikaleet, pekoni, sipuli, kinkku sekä mausteet ja sekoita hyvin. Kaada uunivuokaan ja lisää kerma-maitoseos. Kypsennä 200 asteisessa uunissa tunnin ajan.
Vadelmakiisseli:
Kiehauta kattilassa mehu, sokeri sekä tähtianikset ja lisää vadelmat joukkoon. Anna kiehua muutaman minuutin ajan miedolla lämmöllä. Sekoita sillä välin perunajauhot vesitilkkaan ja kaada ohuena nauhana kiisselin joukkoon. Sekoita muutaman kerran ja anna pulpahtaa mutta älä sekoita liikaa, ettei kiisselistä tule liisteriä. Tarjoile vaniljasokerilla maustetun kermavaahdon kera.
Reseptit: Alex Nurmi






rss-syötteet