Gluteenittomat kasvismuffinit
Ainekset
- Taikina:
- 2 kananmunaa
- 2 dl kevytkermaa
- 1 dl öljyä
- ½ tl yrttisuolaa
- ½ tl basilikaa
- 2 dl tummaa gluteenitonta jauhoseosta
- 2 dl gluteenitonta jauhoseosta
- Täyte:
- 3 - 4 dl kasvisraastetta
- (esim.) kesäkurpitsaa, porkkanaa, purjoa, paprikaa
- 2 valkosipulin kynttä
- 1 tl yrttisuolaa
- ½ tl mustapippurirouhetta
- 1-2 dl juustoraastetta
Valmistusohjeet
1
Valmista ensin täyte:
Hauduta kasviksia öljyssä paistinpannulla. Lisää puserretut valkosipulinkynnet ja mausteet. Sekoita jäähtyneen kasvisseoksen joukkoon juustoraaste. Valmista taikina: sekoita munien joukkoon kevytkerma ja öljy. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja sekoita taikinaan puuhaarukalla. Annostele taikinaa voideltuihin muffinipellin syvennyksiin tai
muffinivuokiin. Lisää kasvistäytettä taikinan päälle. Voit vielä halutessasi ripotella päälle juustoraastetta. Paista 200-asteisessa uunissa 20 minuuttia.






rss-syötteet
jadessan sanoo — 28. elokuuta 2009
kiitos upeasta ohjeesta saan tehdä tuttuille.
jadessan sanoo — 19. syyskuuta 2009
kokeiluun
jrz sanoo — 9. helmikuuta 2010
Muuten kuulostaa hyvältä, mutta yrttisuolan kanssa pitää olla varovainen. Moni yrttisuola kun ei ole gluteeniton ikävä kyllä. Siispä TAAS lukemaan tuoteselostetta kuin piru raamattua...
ei varsinainen kokkikolmonen sanoo — 18. elokuuta 2010
Montakohan muffinia tästä reseptin annoksesta suurinpiirtein tulee ja minkämoinen nokare taikinaa laitetaan muffinikuppiin ennen täytettä? Puolilleen, 1/3 vai vähemmän?
ei varsinainen kokkikolmonen sanoo — 18. elokuuta 2010
Montakohan muffinia tästä reseptin annoksesta suurinpiirtein tulee ja minkämoinen nokare taikinaa laitetaan muffinikuppiin ennen täytettä? Puolilleen, 1/3 vai vähemmän?