Hyvän Rasvan Keksit

Mielikuvat keksien sisältämästä rasvasta ja sen laadusta vaihtelevat suuresti. Ruokalan kesän juhlien kumppani Kraft Foods Finlandin ravitsemusasiantuntija Riikka Junes valottaa asiaa ja tapahtunutta kehitystä viime vuosien aikana.
- Rasvan laadun parantaminen on ollut tärkeimpiä asioita keksiemme tuotekehityksessä . LU ja Jyväshyvä -keksien sisältämän rasvan laatua on parannettu viimeisen 10 vuoden aikana parempaan suuntaan. Keksit eivät sisällä enää lainkaan osittain kovetettuja kasvirasvaa ja niissä ei käytännössä ole transrasvaa. Rypsiöljyn ja täysjyvän osuutta on lisätty, ja moni keksi leivotaan jo 100 % rypsiöljyllä.
Suomessa keksien kulutuksessa ei ole tapahtunut suurta muutosta, mutta rypsiöljyn käytön myötä suomalaisten kovan rasvan saanti kekseistä on vähentynyt .
- Keksien suosio on Suomessa pysynyt viime vuosikymmeninä samana. Koska keksejä syödään kuitenkin välipaloina ja erityisesti lapset nauttivat niitä, kovaa rasvaa on korvattu rypsiöljyllä niin, että vähintään kaksi kolmasosaa keksien rasvasta on hyvää pehmeää rasvaa. Rypsiöljyä käytetään jo kaikissa Jyväshyvä Paussi -välipalakekseissä, Carneval -lastenkekseissä ja kaurakekseissä, kuten Jyväshyvä Kaurakeksissä ja Luonnonhyvissä. – Näiden rasvamuutosten ansiosta suomalaiset ovat kuluneiden vuosien aikana syöneet yli 100 000 kiloa vähemmän kovaa rasvaa, toteaa Riikka Junes.



















rss-syötteet