Etusivu » Keittokirjat

Vuosikymmenen kokin uusin

7.3. 11:28

Viikonloppuna valittiin vuoden kokki vuosimallia 2011.  Jos kisattaisiin vuosikymmenen kokki -tittelistä, niin Markus Maulavirta olisi ainakin varma valinta kolmen finalistin joukkoon. Hänen toimintansa suomalaisen ruokakulttuurin puolesta on niin pitkäjänteistä ja intohimoista.

Maulavirta on pannut myös lusikkansa todella moneen soppaan aina Aura gold -juuston kehittämisestä tilaviinien tason parantamiseen, ruokatorien nostamiseen ja poron arvostuksen ja poronlihan laadun kohottamiseen. Lisäksi hän häärää takapiruna ja konsulttina monessa hyvässä ruokaprojektissa.

Maulavirta - Lähiruokaa - makuja maaseudulta (readme.fi) on 2010-luvun päivitys 2004 ilmestyneestä Mestari Markuksen ruokamatkasta. Teoksen teksti on Christer Lindgrenin ja valokuvat lampuri-valokuvaaja Sebastian Nurmen käsialaa. Christer Lindgren on noussut sitten kirjan ensilaitoksen myös suomalaisen ruokakulttuurin sinnikkäiden puolestapuhujien joukkoon.

Kirjassa on 60 reseptiä, joiden pääraaka-aineet tulevat 13 tuottajalta Kirkkonummelta Sallaan, eli ruoka-aineksia on kaikkialta Suomesta. Ohjeet ovat yksinkertaisia ja selkeitä, annoskuvat ruokahalua herättäviä.

Joka ruoalle on oma, suomalainen juomasuositus. Sinällään kaikki kunnia kotimaisille tilaviineille, mutta makuasiana on sanottava, että ne ovat parhaimmillaan joko tislattuina tai väkevinä jälkiruokaviineinä.

Eli jos jotain tästä kirjasta olisin tahtonut muuttaa, niin tilaviinien rinnalle Maulavirta olisi voinut vaikka vain kuriositeettina antaa jonkin Alkossa myytävän ulkomaisen käymistuotteen. Se ei olisi huonontanut kirjaa vaan pikemminkin täydellistänyt sen.

Kirjan esipuhe päättyy Maulavirran napakkaan teesiin:
Laatu on makua. Laatu on hyvää ruokaa.

Kirja on painettu Suomessa Kariston kirjapainossa, niin kuin suomalaisesta ruokakulttuurista kertovan kirjan tuleekin olla painettu.

Juhani Tolvanen
Savulohi-riisipaistosVadelma-vuohenmaitojäätelöPaistettua madettaPunajuuri-kookoskeittoMarokkolainen bulgursalaattiSuklaa-kahvikakkuBroilerisalaattiRydbergin pihviRukiinen lohipiirakkaHalloumisalaatti ja vehnäolutvinegretteMysliTomaattinen nakkikastikeSitruunaseitiä ja uuniperunoitaKokonainen luomubroileriPasta carbonaraLaskiaispulla