Vuoksen lohta ja Pietarin kaviaaria

Imatran seudun matkailun huippuaikoina 1900-luvun alussa Pietarista meni Imatralle 14 junavuoroa päivässä. Sata vuotta myöhemmin Helsingistä pääsee Imatralle kuudella junavuorolla.

Imatran seutu ainutlaatuisine koskineen oli 1800- ja 1900-luvun vaihteessa kymmenet vuodet yksi Euroopan merkittävistä matkailukohteista, jonne tuleville turisteille viriteltiin erilaisia majoitus- ja ruokarysiä. Ostipa joukko venäläisiä seudulta myös taloja ja kartanoitakin.
Sitten tuli ensimmäinen maailmansota, Suomi itsenäistyi, raja suljettiin ja koski kahlittiin. Mennyt maailma kääriytyi muistoihin.

Risto ja Ritva Lehmusoksa ovat moninkertaisia ruokakirjailijoita, mutta Vuoksen lohta ja Pietarin kaviaaria (Otava) on ehdoton helmi heidän kulttuurihistoriallisessa tuotannossaan. Levollinen ja kaunis kirja kertoo lukemattomin anekdootein, kirjallisuusnäyttein ja arkistokuvin tuosta kaakkoisen Suomen matkailu- ja ruokakulttuurin kukoistuksesta ja hiljaisesta rappeutumisesta.

Kirjan kymmeniin resepteihin liittyy useimmiten jonkinlainen johdanto, jossa kerrotaan niin pietarilaisten tuntemasta inhosta lammasruokia kohtaan kuin venäläisten sienestysinnosta tai tsaarien ja keisarinnojen lempikaloista.

Tiesitkö, että kaviaaria syötiin idässä aikoinaan hapanleivän ja votkan kanssa? Paahtoleipä ja samppanja olivat läntisiä kotkotuksia. Vähän arvostettua paikallisen lohen mätiä oli tarjolla kievareissa ilmaisena hiukopalana.

Katja Hagelstam on kuvannut sekä annokset että alueen kartanoiden ja matkailukohteiden miljöökuvat. Herkulliset annoskuvat on otettu alueen ravintoloissa. Kirjan esittelemä imatralainen sadan vuoden takainen ruokaluettelo pursuaa ostereita, tuoreita ananaksia ja viiden maan juustoja sekä muita herkkuja. Se saa nykyisten markettien tarjonnan tuntumaan entistä kamalammalta. Sitkeästi sinnittelevät pienet leipomot ja ennen muuta torit ovat kaiketi kaakonkulmalaistenkin pelastuksia.

Juhani Tolvanen