Etusivu » Keittokirjat

Viiniä, viinistä, muttei fiinisti

22.8. 11:30

Meitä sormi suussa Alkossa kulkevia suomalaisia on paljon. Helposti tulee tartuttua kauniiseen etikettiin, jos
ja kun Alkon oikeaan suuntaan osoittavat hyllymerkinnät antavat rohkaisusysäyksen.

Sen vuoksi opaskirjat ovat paikallaan, kun myymälöissä ei pahemmin maistiaisiakaan ole tarjolla. Essi Avellanin uusi viinikirja 100 parasta ruokaviiniä 2011–2012 (Tammi) on perustaltaan samanlainen kuin sen
kaksi vuotta sitten ilmestynyt edeltäjä. Avellan on poiminut Alkon erihintaisista viineistä suosikkinsa, perustellut valintansa ja antanut juomille nautintalämpötila- ja ruokasuositukset.

Alussa selostetaan perustietoja viineistä ja ruoasta ja annetaan myös yksi menyysuositus resepteineen. Koska kirja on jatkoa saman kustantajan julkaisemalle teokselle 100 parasta viiniostosta 2009–2010, siinä on kokonaan uudet viinit.

Nimensä mukaisesti kirja painottuu ruokaan. Hakemiston osa ruoka ja viini ansaitsee erityisen kiitoksen. Siinä kerrotaan esimerkiksi se, mitkä kaikki kirjan viineistä sopivat vaikka pippuripihvin tai sushin seuraksi.

Juha Virkin Viisastu viineistä – kansalaisen viinitieto (Atena) on tarinoiva opaskirja viinien maailmaan. Virkki tarjoilee tietoa helposti nautiskeltavassa muodossa, eikä paikoin humoristista vääntöä yrittävä tekstikään kovin usein haittaa.

Tietoa kirjassa on yllättävänkin paljon, ja eri rypälelajeista annetaan erihintaisia kokeilun kohteita iltaläksyiksi. Eri lukujen alussa on osuvasti poimittuja viiniaiheisia sitaatteja, kuten tuntemattoman viisastelijan ”Viinille ikääntyminen on vain hyväksi. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä paremmalta se maistuu.”

Juhani Tolvanen
Rydbergin pihviChorizo-linssipataVarhaiskaali-jauhelihapaistosPunajuuri-kookoskeittoPossunkyljykset kreikkalaisittainPaprikakeittoAppelsiinisalaattiMysliItämaiset kalkkunamuffinitVadelma-tähtianis-petit fourJauhelihakeittoVästerbottensost- juustopiirasHäränlihaa ja juureksia padassaTäytetyt ranskalaiset tattariletutMehevä kaalipiirakkaCurry-kikhernekeitto