Vaihtoehtoja nuudeleille ja tonnikalalle

Kypsään ikäään ehtinyt keittokirjailija teki ruokakirjan opiskelijoille. Mutta miksi penninvenyttäjän ja opiskelijan keittokirjan pitää näyttää halpahintaiselta?

Vivi-Ann Sjögrenin uusin keittokirja Köyhän ritarin keittokomero (Schildts) on suunnattu ennen muuta kotoa poismuuttaville nuorille sekä niille, jotka tahtovat tehdä yksinkertaista, mutta hyvää ruokaa.

Idea on loistava. Nykyopiskelijan kotiruokapöydän perusaineksiin voidaan saada olemattomalla rahanlisäyksellä valtavan paljon vaihtelua, kun sitä vain osataan hakea. Sellaisessa kunnon oivaltava keittokirja on suureksi avuksi.

On mielenkiintoista, että tarvitaan kypsään ikään ehtinyt keittokirjailija tuomaan nuorille vaihtoehtoista sisältöä koti- ja kaveriruoan laittoon.

Köyhän ritarin keittokomero tuo tekijän säästäviä ruokavinkkimuistoja 50-luvultakin, mutta pääpaino on suomalaisessa ruoassa globaalein ulottuvuuksin eli intialainen ja espanjalainen ja meksikolainen vivahde luodaan kekseliäästi - ja halvalla. Sjögren antaa ohjeissa luontevasti vihjeitä kokeneemmallekin ruoanlaittajalle ja laajentaa ajoittain tekstiä kertomalla muutamalla lauseella joidenkin annosten kulttuurihistoriasta. Upeita lukuja ovat mm. kananmunaa ja kuivaa leipää käsittelevät ohjeet.

Charlotta Boucht on ottanut kirjan perustyylikkäät annos- ja tunnelmakuvat. Kirja jää kuitenkin harmittavasti torsoksi. Jonatan Hildénin suunnittelema ulkoasu on kauniisti sanottuna kummallinen ja halpahintaisen näköinen. Kannessa käytetty pääotsikkotyyppi à la siwa-alepatekstaus on kamala.

Kuvituksena kirjassa on ruoka-annosten ohella paljon otoksia nuorista ihmisistä istumassa ruokapöydässä tai seisomassa keittiössä. Tuollaiset kauniit tunnelmapalat ovat kirjan kohderyhmien kannalta täysin turhia. Kun Sjögren kirjoittaa kanankoiven kahtia leikkaamisesta "Leikkaa polvitaipeen puolelta nahan ja lihan läpi luuhun asti. Tartu koipeen kaksin käsin ja taivuta napakasti taakse niin, että nivel rikkoutuu", niin kuvituksen nuoret olisi voitu panna näyttämään kuvissa, miten tuo toimenpide tehdään eikä nostamassa valmista annosta lautaselle.

Saara Villa on suomentanut selkeästi teoksen, joka ilmestyy samaan aikaan myös ruotsiksi. Kirjan hinnoittelu on onnistunut, sillä 20 eurolle saa tekstisisällön osalta vastinetta.

Nykyopiskelijan kotiruokapöydän perusaineksiin voidaan saada olemattomalla rahanlisäyksellä valtavan paljon vaihtelua, kun sitä vain osataan hakea.

Juhani Tolvanen