Etusivu » Keittokirjat

Taivaalta sataa mannaa

18.1. 12:23
444_raamatunajankeittok
"Ei ihmistä voi saastuttaa mikään, mikä tulee häneen ulkoapäin. Se ihmisen saastuttaa, mikä tulee hänen sisältään ulos." Tuosta Jeesuksen puheesta selviää, ettei hän ollut mitään koshermiehiä.

Pirkko Jurvelinin Raamatun ajan keittokirja (Art House) on kaunis ja viisas kirja lähes jokaisen suomalaiskodin perusteoksen suhteesta ruokaan.

Jurvelin kertoo Raamatun alueesta ja sen historiasta ja kasveista. Satu Kontisen suunnittelema ulkoasu vanhoine 1500-1800-luvun eläin- ja kasvikuvineen ja taiten valittuine tekstityyppeineen on kaunis.

Kirjan paperi on sormia miellyttävä ja sen reseptit ovat selkeitä. Kokonaisuuden pilaava kauneuspilkku ovat tyystin turhat ja arkisen harmaat annoskuvat, joita ei onneksi ole paljon.

Mutta muu sisältö on mannaa ruoanystävälle. Raamatussa puhutaan yllättävän paljon ruoasta ja ennen kaikkea viinistä. Kirjassa kerrotaan viini mainittavan Raamatussa peräti 141 kertaa.

Se on aiheuttanut päänvaivaa tosiuskovaisuutta ja Raamatun totuudellisuutta saarnaaville amerikkalaisille. Nykyään Raamatun ruoat ovat nimittäin tulleet jonkinlaiseksi muoti-ilmiöksi ennen muuta Yhdysvalloissa. Se puolestaan on johtanut tiukasti Raamatun ruokaoppeihin nojautuvia jenkkejä soveltamaan aihetta tyyliin "vaikka Jeesuksen aikaan Israelissa ei valitettavasti tunnettu soijapapuja, mutta jos näin olisi ollut, niin Jeesus olisi syönyt niitä säännöllisesti" -päätelmiin. Samat ruokajeesukset ovat sitten yrittäneet korvata viinin rypälemehulla tai vastaavalla, koska heistä viini on syntiä...

Raamatun tapahtumat sijoittuvat itäisen Välimeren alueelle. Alueen ruokavalion perusta, oliiviöljy ja kasvikset ovat mitä terveellisimmän ruokailun lähtökohtia.

Jurvelin kyllä ansiokkaasti muistuttaa, että Raamatun tapahtumien aikaan tavallisen kansan ruokavalio oli yksipuolista ja puutteellista - ja sen ihannointi on vähän sama asia kuin meillä pettuleipäravinnon ihannointi terveellisenä ja kuitupitoisena, kuten jotkut ovat yrittäneet.

Raamatun ajan keittokirja on kerta kaikkiaan hieno ja kiehtova kirja. Se päättyy raamatullisiin ateriakokonaisuuksiin
Tervetuloateria tuhlaajapojalle ja Rakastavaisten puutarha-ateria.


Juhani Tolvanen
Glögi-juustokakkuJoulusämpylätJouluhalkoUppomunavoileivätBouillabaissekeitto - ranskalainen kalakeittoMunakokkelia savukalan ja yrttien kanssaPelmenit smetanalla ja puolukoillaTujakka siideriglögiKastanjaleipäHedelmäleipäPäärynä-sinihomepiparitRouillePiparkakkujäädykeRaidallinen tiramisuMunakoisovuokaSalmiakkikossu-mokkapalat