Syö silmilläsi mielen täytettä
4.3. 06:43

On kirjoja, jotka on aina syytä olla kirjakaupoissa saatavilla kuten vaikkapa Kalevala, Seitsemän veljestä tai
Taru sormuksen herrasta.
Ruokakirjamaailmasta tuohon kaanoniin kuuluva Annemarta Borgenin Minun yrttini (Otava) on juuri palannut kirjakauppojen hyllyille. Kirja, jonka paluuta sen sijaan on syytä toivoa, on englantilaisen Ben Schottin 2004
ilmestynyt Schottin sekalaiset: ruoka & juoma (Nemo).
Brittivalokuvaaja Ben Schott nousi maailmanmaineeseen 2000-luvun alussa monialatietokirjallaan
Schottin sekalaiset, jota seurasi tämä ruokakirja, jota puolestaan seurasi urheilu- ja pelimaailman Schottin sekalaiset. Niiden jälkeen Ben Schott on ryhtynyt julkaisemaan omaa nimikkovuosikirjaansa.
Jos - ja kun! - tarvitset tietoa lemmenviettiä kiihottavista tai sammuttavista aineista tai teenlehdistä ennustamisesta tai fahrenheit-lämpötilan kätevästä muuntamisesta celsiuksiksi tai curryjauheen koostumuksesta tai ruokaan tukehtumassa olevan ihmisen pelastamiseksi keksitystä heimlichin otteesta tai paistiveitsen oikeasta teroittamisesta, niin ratkaisusi on tämä kirja. Teoksessa on satoja hyödyllisiä ja hyödyttömiä ruokiin ja juomiin ja pöytätapoihin liittyviä pieniä artikkeleita.
Uunin anglosaksiset lämpötilat ja mitat vievät myös minulta hermot likimain viikoittain. Siksi alan hakuteos kädenmitan päässä hellasta on paljon kätevämpi tukityökalu kuin työpöydällä huriseva tietokone.
Schottin sekalaiset -kirjan tapaan tämäkin teos on sovitettu suomalaisiin oloihin. Suomi-osuus ei tosin ole aivan yhtä seikkaperäinen kuin yleistieto-Schottissa, mutta meille ripotellaan joka tapauksessa kymmeniä suomalaisia tiedonmuruja.
Junanvaunussa 1942 tarjoillun Mannerheimin 75-vuotisjuhlalounaan ruokalista sekä joukko suomalaisia ruokarukouksia eivät liene suomalaistietojen ääripäitä, mutta esimerkki kuitenkin.
Tiesittekö muuten, että Pohjanmaalla ateriat olivat 1700-luvulla: eines heräämisen jälkeen,
murkina klo 11, päivällinen klo 16 ja ehtoo illalla?
Juhani Tolvanen





rss-syötteet