Sienionni suosii rohkeaa
6.9. 11:27

Oletpa sitten jyvästattijemmari tai sillihaperonsuolaaja tai muuten vain sienten rakastaja, niin Jens Linderin ja
Pelle Holmbergin Sienionni (Tammi) on kirja sinulle. Teos ei ole sienikirja, vaikka Stefan Wettaisen ienivalokuvat ovatkin selkeitä ja havainnollisia.
Jos et tunne sieniä, niin sinulla on syytä olla metsässä matkalla tai kotona valmiina alan opas. Mutta kun rupeat valmistamaan metsäretken saalista nautintakuntoon, niin Sienionni on harvinaisen oivallinen teos.
Siinä esitellään monipuolisia valmistustapoja yli 30 tutulle ja hivenen tuntemattomallekin sienelle.
Kirja antaa hyviä vinkkejä sienten poimimiseen; mm. sen, että eri lajin sienet on kätevä panna korissa vaikkapa tyhjiin maitopurkkeihin tai muuten erilaisiin lokeroihin, jotta niiden jatkokäsittely ja mahdollinen tunnistaminen käy helpommin. Hauska havainto on se, että parhaiten sieniä löytää keskellä viikkoa. Sienet kun nousevat muutamassa päivässä, ja viikonloppuisin metsät ovat aina täynnä muitakin sienestäjiä.
Puhdistamisesta, säilönnästä ja sienten valmistamisesta kerrotaan selkokielisesti, mistä varmasti on kiittäminen Elina Uotilan suomennosta. Viime vuonna Ruotsissa ilmestynyt alkuteos on muokattu Suomen luonnon tietoihin. Tekijätietojen hauska yksityiskohta on se, että ruotsalaisen laitoksen toimittaja on
Anna Paljak, jolla ei liene mitään yhteyttä suomalaiseen ruokatoimittaja ja kirjailija Anna Paljakkaan...
60 ruokaohjetta ovat kaikki todella mielenkiintoisia. Teoksen lopussa on joukko perusreseptejä erilaisista kastikkeista ja keitoista jne.
Perusreseptien mielenkiintoinen vihje on sienisoija eli sienistä kotona keitettävä "soijakastike", joka säilyy tuoreena kaapissa viikon ajan.
Samppa Rannan luoma ulkoasu on levollisen selkeä, mikä nostaa kirjan keittiön kestoteosten luokkaan - varsinkin kun Wettaisen annoskuvatkin ovat yhtä herkkua.
Kirjan sienimäinen - kuminen? - selkä sen sijaan on kummallisuus. Se kerää helposti likaa ja muuttuu hyvin nopeasti epäsiistin näköiseksi.
Juhani Tolvanen





rss-syötteet