Etusivu » Keittokirjat

Ruokia ja elämyksiä Veneen sijasta

26.10. 08:17
444_venetsia
Tessa Kiros on suomalaisen ruoan suurenmoinen suurlähettiläs. 2000-luvulla kirjoittamisen aloittanut Kiros on tehnyt jo kuusi keittokirjaa, joista ensimmäisenä suomennettiin 2006 Hillasoilta oliivilehtoihin (WSOY).

Se on kertomus suomalaisen äidin ja kyproksenkreikkalaisen isän kosmopoliittityttären ruokaseikkailuista kaikkialla maailmassa.

Tänä syksynä USA:n-markkinoille ilmestynyt teos on kirvoittanut kriitikoilta kehuja toisen perään, eivätkä naisen suomalaiset ruokajuuret ole jääneet mainitsematta.

Kirosin uusin teos on Venetsia - ruokaa ja unelmia (WSOY) ja se on nimensä mukaisesti Marco Polon, Giacomo Casanovan ja Corto Maltesen kotikaupungin ruoan ylistys. Kirjan kannen kiihottava kampasimpukka-annos ja sen kullatut sivut ja tavattoman hienot valokuvat nostattavat odotuksia kuin osteri miehistä kuntoa.

Ruokaohjeet antavatkin lukijalle nautinnollisen tyydytyksen, mutta tekijän "tunnelmapalat" kaupungista tekevät kiusallisen olon. Jospa Kiros olisi jättänyt Venetsia-fiilistelynsä sikseen ja keskittynyt vain siihen, jonka hän mestarillisesti taitaa, ja poiminut Venetsia-ylistystä toisilta mestareilta. No, toisaalta tuota tunnelmointia ei ole montakaan prosenttia liki 300-sivuisesta kirjasta.

Hienoa kirjassa on lopussa oleva venetsialaisten keittokirjojen luettelo samoin kuin lista "lukemista Venetsiasta". Nämä listat eivät tietenkään pyri täydellisyyteen, mutta silti on sanottava, että kotikirjahyllyn venetsiana on todella vajaa ilman Michael Dibdinin suurenmoista Aurelio Zen –dekkaria Kuollut laguuni.

Venetsia on Italian riisialueen ytimessä, joten risotot ovat venetsialaista ruokaa. Samoin merenelävät kuuluvat venetsialaiseen keittiöön.

Venetsian legendaarista Harry's Baria sanotaan myös Bellini-juoman ja carpaccion keksijäksi.

Marco Polon puolestaan sanotaan tuoneen Kiinasta Venetsiaan mm. nuudelit eli varhaisen pastan ja jäätelön. Kiinalaiset arkeologit ovat löytäneet kaivauksissa yli 4000 vuotta vanhoja nuudeleita, joten jo ennen vanhaan suuri osa maailman merkkituotteista valmistettiin Kiinassa.

Suomellakin saattaa olla jo varhaisemmat yhteytensä Venetsiaan, sillä jos suurta suomalaista kulttuurimiestä, Sigurd Wettenhovi-Aspaa olisi uskominen, niin Venetsiakin olisi lähtöjään vanha suomalainen kaupunki, jonka alkuperäinen nimi olisi ollut Veneen Sija.

Toscanassa asuva Tessa Kiros jatkaa Venetsia-kirjoittamista tänä syksynä, sillä ensi viikolla ilmestyy Britanniassa A Venetian Journal, joka mainosten mukaan on ruokamatkapäiväkirja ja tämän Venetsia-kirjan oheisteos.

Juhani Tolvanen
Suklaa-kahvihyydykeSimaMadekeittoAvokado-lohileipäChorizo-linssipataVadelma-vuohenmaitojäätelöUuniperuna punajuuri-sinihomejuustotäytteelläRydbergin pihviSavulohi-riisipaistosBearnaisekastikeYrttisimaMarokkolainen bulgursalaattiHerkkujuustoa ja olut-sipulihillokeMaitosuklaapisaratBroilerisalaattiJuustolla kuorrutettu katkarapupata