Pelasta maapallo kotikeittiössä
8.2. 08:24

Bisnes- ja mainosmies Kenneth Oker-Blom siirtyi sairastumisensa jälkeen ravintolapöydästä - keittiöön. Harrastumisen asteesta kertoo se, että hän on ollut kokkina mm. Edsbacka Krogissa Tukholmassa ja Tammisaaren Knipanissa.
Syö terveellisesti. Ajattele ekologisesti (omakustanne) on Oker-Blomin toinen kirja.
Siinä missä 100 haukireseptiä oli ylistys hänen kalarakkaudelleen, Syö terveellisesti kannustaa ympäristöystävällisen lähiruoan tekemiseen ja siitä nauttimiseen. Oker-Blomin ajankohtaisena teemana on myös korostaa yhteisen, kotona valmistetun aterian tärkeyttä.
Kirjan alussa tekijä varustaa kotikokit tuhdilla, mutta hyvin pilkotulla tietoannoksella. Minä en ollut tiennyt, että kolmasosa Suomen yksityiskulutuksen ympäristöhaitoista syntyy ruoan tuotannosta enkä sitä, että kaupan hyllyllä olevan elintarvikkeen hinnasta 14 prosenttia on kuljetuskustannuksia, 16 prosenttia kaupan käsittelykustannuksia, 8 prosenttia pakkausmateriaalikustannuksia.
Kun siihen lisätään 12 prosentin arvonlisävero, niin tullaanpa jo 50 prosenttiin! Siinäpä perusteita yrittää löytää lähiruokaa niin toreilta kuin turuilta tai suoraan tiloilta. Ja varsinaiset maku- ja laatuasiat tulevat sen jälkeen jättibonuksena.
Oker-Blom kirjoittaa myös mm reilusta kaupasta ja kouluruoasta ja maakellarista. Varsinainen ruokaosio tarjoaa paljon kalaruokia, kalankäsittelyohjeita, sisäelimiä ja ilman lämpöenergiaa valmistettua ruokaa monien muiden aiheiden ohella.
Kokonaisuus on mielenkiintoinen ja reseptit ovat houkuttelevia. Kirjan taitto on kuitenkin sekava ja monia kuvia vaivaa (taiteellinen?) epäterävyys, joten kirjasta jää väkisin maku klassisesta omakustanteesta kaikkine sen helmasynteineen.
Toisaalta vaakakupissa painaa kuitenkin enemmän kirjan aatteellinen puoli, ja visuaaliset virheet antaa anteeksi jopa ylikiiltävää painopaperia myöten.
Kenneth Oker-Blom tiivistää kaksikielisessä kirjassa ruoanvalmistuksen periaatteensa seitsemään teesiin, joista on esimerkkiä jokaiselle: "Valmistan kaiken ruoan mahdollisimman tuoreista ja laadukkaista raaka-aineista", "Löydän kaikkein parhaat raaka-aineet lähiympäristöstäni", "Valmistan monipuolista ruokaa erilaisista raaka-aineista ja kauden tuoreesta sadosta vuodenajan mukaan" ja "Asetan ruoan tarjolle selkeästi ja kauniisti, kaikessa yksinkertaisuudessaan". Osuvia teesejä.
Syö terveellisesti kannustaa ympäristöystävällisen lähiruoan tekemiseen ja siitä nauttimiseen.
Juhani Tolvanen





rss-syötteet