Etusivu » Keittokirjat

Osterit ovat terveysruokaa

15.11. 11:35

Ostereita ylellisemmän ruoka-aineen maine taitaa olla vain kaviaarilla. Erittäin terveellisiä ne joka tapauksessa ovat. Niissä on monia vitamiineja sekä muun muassa rautaa, kuparia, fosforia, sinkkiä ja magnesiumia.

Osterin ystävät -yhdistys on yrittänyt poistaa näiden äyriäisten elitististä mainetta järjestämällä tempauksia, joissa ihmiset saavat ostaa ostereita edullisesti ja opetella niiden avaamista.

Sen vuoksi oli syytä ilahtua, kun Ilta-Sanomistakin tuttu kokki Maija Silvennoinen teki Suomen ensimmäisen osterikirjan.

Osterikirja (Teos) on kuitenkin pettymys. Osterikirja on tietopakettina ohut. Kernaasti näistä äyriäisistä olisi saman tien lukenut perusteellisempaakin tietoa.

Toisin kuin kirjassa väitetään, osterit ovat kyllä meillä kalliita, koska tänne tuodaan pääasiassa suurimpia ja parhaita.

Kirjan lopussa annetaan viinisuosituksia ostereille. Sancerre-, muscadet- ja chablis-viinit mainitaan ryhmänä, samppanjoista annetaan jostain syystä neljä merkkiä. Eikö olisi ollut parempi vain kertoa, minkä tyyppinen samppanja sopii parhaiten ostereille?

Kirjan alussa opetetaan kuvasarjalla ostereiden avaamista. Valokuvamalliksi on valittu helpoimmin avattava, kallein ja Suomessa harvinaisin osterilaji.

Maija Silvennoinen on poiminut kirjaan sata monipuolista osterireseptiä alkupaloista pääruokiin. Ohjeet auttavat jokaista ostereista kiinnostunutta löytämään varmasti omia uusia suosikkeja, sillä niin suurella haavilla Silvennoinen on ohjeet poiminut. Mukaan olisi vielä toivonut esimerkiksi ranskalaista perinneruokaa ostereita ja makkaroita.

Timo Viljakaisen ja Margareta Nygårdin annoskuvat tavoittavat erinomaisesti tämän vaikeasti kuvattavan ruoka-aineen hengen. Harmillista, että virolaisen painotalon samea paperi himmentää kuvien loistoa.

Suurin osa Suomessa myytävistä ostereista tulee Ranskasta, jossa ne ovat esimerkiksi Charenten maakunnassa niin tärkeä elinkeino, että siellä on osterinkasvatuspainotteinen lukio.

Juhani Tolvanen
Köyhät ritaritKuorrutettua madettaPaprikakeittoHerkkutattipastaParmankinkkua ja melonisorbettiaAppelsiinisalaattiSavulohi-riisipaistosPunajuuri-jauhelihakastikeHerkkujuustoa ja olut-sipulihillokeSimaKokonainen luomubroileriItämaiset kalkkunamuffinitVoimasmoothiePossunkyljykset kreikkalaisittainVadelma-vuohenmaitojäätelöPorkkanasosekeitto