Nyt nauramaan!
26.5. 09:19

Opaskirja kertoo, miten nuorikon pitäisi passata. No huumoriahan se on.
Huumori on taitoa vaativa laji ja kenties sen vuoksi keittokirjoissa todella harvinaista herkkua. Kuumeisesti olen yrittänyt muistella hauskoja keittokirjoja, eikä mieleen taida tulla Hese Hyvärisen 1980-luvun teosten Raavaan miehen keittokirja ja Läskiksi meni, raavas mies lisäksi kuin... niin, on niitä varmaan muitakin, mutta en taida tietää.
Tauno Berghholmin ja Jaakko Halosen Käsikirja perhetalouden eri aloilta (omakustanne) on 1982 ilmestynyt opaskirja "nuorikoille ynnä perheenemännille".
"Moni perheenemäntä menee järjestyksen ja vakavuuden hyvässä asiassa niinkin pitkälle, että hän sen ohessa unohtaa toisen, joka tuskin on vähemmän tarpeellinen perhe-elämän menestykselle, me tarkoitamme ystävällisyyttä ja sen alkujuurta, kärsivällisyyttä."
Aidoilla 1800-luvun kotitalouteen liittyvillä "kuvapiirroksilla" varustettu teos kummastuttaa aluksi ylivanhahtavalla kirjoitustyylillään, ja kestää hetken, ennen kuin sen tajuaa huumoriksi. Sen jälkeen sen uskoisi naurattavan kumpaakin sukupuolta.
Puolet teoksesta on "vakavia" ohjeita perheenemännälle, kotitalousohjeita sekä ruokajärjestykseen yms. liittyvää opastusta. Loppu on monenlaisia ruokaohjeita, joissa huumori kukkii lähinnä kirjoitusasussa. Teoksen lopussa on oivallinen osio "juoman valmistaminen", jossa on niin kotitekoisen punssin, puolukkaveden kuin Hanna Vinsnaesin (p.o. Winsnes) Karviaismarja-viininkin ohjeet. Kirjassa on monta eri henkilöiden mukaan nimettyä ruokalajia.
Harmittavaa tässä teoksessa ovat sen lukemattomat ladonta- eli huolimattomuusvirheet, joita ei voi parhaalla tahdollakaan panna huumorin kontolle. Pienestä, 200 kappaleen painoksestaan huolimatta teos on tänäkin vuonna ollut useasti halvalla saatavana verkkohuutokaupoissa ja Keltaisessa pörssissä.
Nimikkoruoista kiinnostuneille verkossa on mainio sivu http://didyouknow.org/lists/foodnameabc/, josta ruokahistoriasta kiinnostunut löytää vaikka mitä.
Juhani Tolvanen





rss-syötteet