Me kahvilassa istuttihin...
31.8. 13:36

Sana kahvila sisältää jo viestin levollisesta virkistyshetkestä monenlaisen arjen keskellä. Suomalaisen kahvilakulttuurin kirosanoja ovat kirjainyhdistelmät EU ja ABC.
Euroopan unioniin liittymisen jälkeen Suomesta on kadonnut satoja pieniä leipomoita ja monien kupeelta on
hävinnyt leipomokahvila. ABC-liikennemyymälät ovat omin vetonauloin autioittaneet pienten paikkakuntien
keskustoja, eikä niiden hämärästi valaistuja nautintasaleja voi kahviloiksi kutsua.
Eero Balkin ja Tapani Kärkkäisen toimittama teos Kadonnutta kahvilaa etsimässä (Otava) voisi viitata siis Suomeen. Tosiasiassa kirjassa puhutaan aikalaisnäyttein keskieurooppalaisesta kahvilakulttuurista, millä tarkoitetaan ennen kaikkea Wienistä itään sijaitsevien ja sijainneiden kahviloiden elämää.
Kymmenen vuotta sitten ilmestyneen kirjan esipuheessa miehet pohtivat, ”onko ihmisillä enää aikaa istua
kahvilan pöytään ja odottaa, kunnes tarjoilija on tuonut kahvin, kun saman kupposen voi ostaa myös kioskeilta mukaan styroxmukissa”.
Tämä vuosikymmen on tuonut myöntävää vastausta, vaikka R-mukeja näkee entistä enemmän kaduilla.
Hauska sattuma on, että ruotsalainen Daniel Hjortin Kaféliv ammentaa samasta kannusta. Wienin, Prahan, Budapestin, Berliinin ja Münchenin kirjallisen kahvilaelämän kuvaukset noudattavat samaa kaavaa.
Kafélivkirjassa on aikalaiskuvitusta, mutta muuten tämä 1996 julkaistu kirja on ankeampi kuin sen kahvilapöydän siroksi kumppaniksi sopiva suomalaisserkku. Ruotsalaiskirjan johdannon aluksi kerrotaan Franz Kafkan haaveesta ”kirjoittaa tarina miehestä, joka haluaa suoda ihmisille mahdollisuuden tavata ilman muodollista kutsua vain kohdatakseen toisia, keskustellakseen ja tarkkaillakseen joutumatta sen läheisempään kanssakäymiseen.”
Kafka siis mietti tarinaa ensimmäisen kahvilan perustamisesta. Jotta lukijan kahvihammasta alkaisi entistä
enemmän kolottaa, tässä on katkelma Johann Sebastian Bachin Kahvikantaatista:
Ah, kahvia näin maistuvaa/
ei voita sata suudelmaa,
ei korvaa muskatviini jalo./
Kahvia sydän halajaa,
ja miten mielen kirkastaam
kun kahvit tarjoo talo.!
Juhani Tolvanen





rss-syötteet