Etusivu » Keittokirjat

Maukasta makaronista ja riisistä

4.5. 07:42

Minun lapsuudessani - josta ei mielestäni ole kauan - oli tarjolla putkimakaronia ja jotain muuta makaronia ja sitten spagettimakaronia. 2010-luvulla joka kodin lähikioskistakin saadaan farfallea, penneä, tagliatellea ja lasagnea. Sama koskee riisiä. Perus-Risella on saanut pikariisit, basmatit ja jasmiinit seurakseen.
Suomalaistunut ruokakirjailija Roderick Dixon on erikoistunut yksinkertaisiin, mutta laajoihin keittokirjoihin, eikä 1000 parasta pasta- ja riisiruokaa (Moreeni) tee siitä poikkeusta. Pehmeäkantisessa kirjassa ei ole kuvan kuvaa, ohjeita ja selväsanaisia vinkkejä ja vihjeitä sen sijaan riittää.
Ohjeita on kaikkialta maailmasta, ja ne on jaoteltu esimerkiksi pastatyyppien mukaan ja sitten pääainesten mukaisesti. Esimerkiksi spagettiosiossa Selleri ja paprika -otsikko kertoo, että ohje on
Spaghetti alla siciliana, jonka pääainekset ovat selleri ja paprika.
Mikä meni pieleen -osiot auttavat epäonnistuneen aterian korjaamisessa. Kirjan riisiosio perustuu Dixonin 2006 ilmestyneeseen 1000 parasta riisiruokaa kirjaan.
Teoksen ohjeet ovat kaikkialta maailmasta. Esimerkiksi Riisivanukas-osastossa on riisivanukkaita Bulgariasta, Egyptistä, Islannista, Itävallasta, Italiasta, Kuubasta, Puolasta ja Pakistanista. Ohjeet ovat selkeitä ja napakoita.

Kirja neuvoo myös, miten itse voi tehdä pastataikinan, ja antaa mielenkiintoiset ohjeet, miten valmistetaan perusriisiä vietnamilaisittain, thaimaalaisittain, intialaisittain, laosilaisittain ja iranilaisittain.

Juhani Tolvanen
Possunkyljykset sinappi-kermakastikkeessaPasta carbonaraJanssoninkiusausSuppilovahverouunivuokaPizza con prosciutto di Parma e rucolaTortilla espanola ja vihreää salaattiaKoristeelliset macaronleivoksetVadelma-vuohenmaitojäätelöRisottoValkosuklaa-tiramisu suklaakuorrutuksellaPaistettua madettaMunkkien munkitTyrnisorbettiRatatouille ja ohraaMadekeittoSavulohi-riisipaistos