Etusivu » Keittokirjat

Loogisesti ekologiasta

19.9. 08:38

Kuinka helppoa ennen vanhaan oli: autonromut vietiin soramontuille, roskat kasattiin, minne kasattiin, ja tunkiojätteet kannettiin tunkiolle.

Nyt kaupunkilaiselle jokainen jätteen poisheitto on samankaltainen aivotoimintoja elvyttävä toimi kuin vaikkapa sienestäminen runsaslajisessa metsässä. On ajateltava, mikä roska menee energiajakeeseen, mikä pahveihin ja mikä mihinkin. Ja väärä lokerointi tuottaa välitöntä palautetta kotitalouden tarkkasilmäisiltä käyttäjiltä.

Ranskalainen sarjakuvapiirtäjä Cyril Pedrosa vierailee tänä viikonloppuna Helsingin sarjakuvafestivaaleilla
Lasipalatsin aukiolla ja hänen käyntinsä kunniaksi WSOY on julkaissut kirjan Ekoloogiset, joka kertoo omaelämäkerrallisin, 1–2 sivun sarjakuvin ekologisesti omantunnonaran perheen elämästä.

Vaikka ihmiset maailmassa ovatkin erilaisia, niin samalla tavalla ympäristöstä huolta kantavien arkihuolet ovat samoja niin Ranskassa kuin Suomessa. Huolet ja ilot ovat varmasti samanlaisia myös kalastajilla ja maanviljelijöillä ja todennäköisesti muillakin ryhmittymillä.

Ja hankaluuksia toki tulee lisää, kun kaupunkilaisvihreä ihminen tulee metsästävien maalaisten kotikonnuille.

Kirjan kansikuvassa mies pohtii valintaa espanjalaisten 5 euroa kilolta maksavien tomaattien ja kotimaisten, 5 euroa/100g maksavien välillä.

Totta kai mies valitsee kotimaiset, mutta kansi kertoo elämän jatkuvista haasteista ekologisesti elävän perheen parissa.

Kirjan hauskat, pienet tarinat kertovat kaikki eri tavoin tuosta samasta ongelma-alueesta, mikä tehnee
Ekoloogisista sopivan niin viherpeukaloille kuin punaniskoillekin.

Juhani Tolvanen
Punajuuri-sienilihapullatMunkkien munkitKoristeelliset macaronleivoksetValkosuklaa-tiramisu suklaakuorrutuksellaMinestronepataSavulohi-riisipaistosItämaiset kalkkunamuffinitJauheliha-perunasoselaatikkoHerkkutattipastaGrillattua kassleria ja bataatti-pinaattipyreetäAppelsiinisalaattiPunajuuri-kookoskeittoPunajuuri-jauhelihakastikeKermainen perunasosekeittoMarokkolainen bulgursalaattiChorizo-linssipata