Kyllä kansan emäntä tiesi!
8.8. 08:03

Kesä toi käsiini äidinäidin sisaren keittokirjahyllyn teoksen – tai pikemmin aarteen: Kansan emännän keittokirja – sovitetu käytettäväksi myöskin yksinkertaisissa ruoanlaittokursseissa kansan naisille. Tekijänä oli Alma Forstén ja kustantajana Martta-yhdistys. Etätädin kirja on vuodelta 1903.
Ensimmäisen kerran kirja painettiin 1902 ja 9. painos siitä otettiin 1920. Kansan emännän keittokirja sai 1912 lisäosan, jossa annettiin ohjeet 100 kasvispäivälliseen – samat ruotsiksi eri kirjoina.
Teoksen alkusanat sykähdyttävät sydäntä, sillä Alma ja kumppanit tiesivät jo yli sata vuotta sitten, miten
asiat ovat tai miten niiden pitäisi olla: ”Yksitoikkoinen ja yleensä kylmä ruoka veltostuttaa ihmisen ruoansulatuselimiä ja synnyttää hänessä monta terveydelle vaarallista nautinnonhimoa.”
Mitä se on 2010-luvulla: älä syö tietokoneen ääressä äläkä ahmi välipaloja. ”Ruuan arvo ei riipu sen paljoudesta, sen rasvaisuudesta t.m.s. vaan sen ravintokyvystä....
Valmistaessamme ruokaa on tärkeää, että kaikkia tarvittavia ravintoaineita tulee riittävä määrä. Valmistetun ruuan maku taas samoin kuin ruuan tarjolle asettaminen puhtaissa astioissa, puhtaille pöytäliinoille ja miellyttävässä ulkoasussa j.n.e. ei myöskään ole ilman merkitystä ruuan ravinto-arvoon nähden. Sillä maukas, miellyttävän näköinen ruoka vaikuttaa kielessä olevien makuhermojen välityksellä kiihottavaisesti ruuansulatus- nesterauhasiin...
Yleensä on tultu huomaamaan, että tarvitaan noin kolmasosa ravinnosta eläinkunnasta ja kaksi kolmasosaa
kasvikunnasta. Yksipuolinen ruoka on aina riittämätön, vaikka se kyllä voi vaikuttaa kylläisyyden tunnetta.”
Lautasmallia ja totuuden sirpaleita 109 vuoden takaa! Alkusanojen jälkeen Marttaliiton aktivistina ja puutarhaihmisenä toiminut Forstén (1858–1931) esittelee sadalla sivulla monipuolisia ruokaohjeita sekä säilöntävinkkejä ja päivällisehdotuksia.
Esivanhempamme siis tiesivät, mutta missä vaiheessa tiedonkulku on voinut katketa niin pahasti, että pyörä piti keksiä uudestaan 1900-luvun loppupuolella?
Juhani Tolvanen





rss-syötteet