Kaunis huijaus
4.10. 08:43

Kun menen seuraavan kerran Venetsiaan, otan mukaan Tessa Kirosin uuden kirjan Minun Venetsiani - ruokaa, tunnelmia, muistoja (WSOY).
Kirjoitan siellä tunnelmia, talletan kirjan pikku pussukkoihin kuitteja ja paperilappusia ja jos raaskin, revin kirjasta kauniita postikortteja ja lähetän ystävilleni. Jos matkaan kaupunkiin karnevaalien aikaan, saatan leikata kirjasta pahvisen naamion kätkeäkseni henkilöllisyyteni venetsialaisilta.
Minun Venetsiani on sydäntäsärkevän kaunis kirja, jonka upeudesta on kiittäminen stailaaja Michail Tourosia ja ulkoasuntekijä Lisa Greenbergiä.
Minun Venetsiani on myös sydäntäsärkevä huijaus, jonka kaikki ruokaohjeet on julkaistu Kirosin viimevuotisessa Venetsia-ruokakirjassa. Ei sen puoleen, ei tässä kirjassa ole myöskään hakemistoa, joten ohjeisiin törmää samalla tavalla kuin kauniisiin aukioihin Venetsian kaupungissakin - sattumanvaraisesti.
Kirjassa on todella paljon erilaisia sivuja Venetsia-huomioiden kirjaamiselle, ja kultareunainen kirja pysyy matkapäiväkirjan tapaan kiinni kauniilla kuminauhoilla. Tekstiä kirjassa on kymmenkunnan reseptin lisäksi muutaman tyhjänpäiväisen virkkeen verran, mutta valokuvat ovat todella kauniita ja niissä on tavoitettu hyvin Venetsian ainutlaatuista tunnelmaa.
Kirjan alussa on sivu, johon kirjan haltija voi kirjata "tietoja minusta". Siihen raapustetaan nimen ja muiden tietojen ohella parhaan ystävän nimi, hatun koko, kellon merkki, tähtimerkki, lempiruoka, lempilaulu ja mietelause sekä hihan pituus.
Hmm...hmm....hmm...Miksi?
Italian Toscanassa asuvan Kirosin Venetsia-kirjaa vaivasi jo ulkokuoren ja sisällön liiallinen eroavaisuus. Minun Venetsiani -kirjassa silkka höttö on saanut jo ylivallan.
Suomalaista mieltäni ilahduttaa kuitenkin se seikka, että Kirosin paras kirja oli hänen ensimmäinen teoksensa Hillasoilta oliivilehtoihin, jossa tekijä yhdistää vanhempiensa suomalaisia ja kyproksenkreikkalaisia ruokajuuria.
Toivoa sopisi, että hän palaisi seuraavassa kirjassaan taas henkisen ruisleivän pariin. Pitäähän ruokakirjan olla kaunis, mutta saa siinä myös olla sisältöä.
Juhani Tolvanen





rss-syötteet