Kauan kaivattu kalakirja
13.5. 14:14

Ahvennapsikkaita vai rosvolahna? Syödäänpä kesällä mökillä kalaa herkkukirjan ohjein.
Kala on varsinainen moniterveystuote. Sitä olisi syötävä vähintään kahdesti viikossa eri lajeja vaihdellen.
Vain puolet syömästämme kalasta on kotimaista. Kalatiskillä on ikävän usein norjalaisen kassilohen ohella vain tuntemattomia kaukomaakaloja ja laarissa pakasteseitä.
Suurin osa kesämökeistämme on vesistöjen äärellä. Virkistys- ja kotitarvekalastajia on pari miljoonaa.
Tähän markkinarakoon iskee Jaana Vetikon, Kari Nybergin ja Veikko Rinteen uunituore herkkupala Kesämökin kalaherkut – ahvennapsikkaista rosvolahnaan (WSOY).
Tilapiat ja muut markettien kummajaiset eivät silmille hypi, sillä kirja keskittyy kotimaisiin saaliskaloihin.
Halvan ja sekavan näköinen kirja on sisällöllinen herkkupala. Ravintoesittelyn jälkeen isketään kiinni kalojen käsittelyyn – ja millä tavalla!
Näin selkeää ja seikkaperäistä kuvallista ja sanallista opastusta kalansaaliin alkukäsittelyyn ja eri kalalajien perkaamiseen, paloitteluun, nylkemiseen ja fileointiin en ole missään nähnyt. Tämän kirjan ohjeilla tumpelokin osaa puhkoa pieniä kaloja ja fileoida isompia.
Alkuopastusta seuraa toistasataa sivua kalaruokaohjeita. Niissä kirjan alun selkeys on saanut rinnalleen kekseliäiden uusien reseptien esittelyn. Vihje: kalan uimarakosta saa grillaamalla hyvää leivänpäällistä! Ohjeet alkavat ahvenista, joista kannustetaan valmistamaan mm. rosvoahvenia ja omenaisia uuniahvenia.
On saunaillan kiuashaukea ja opastetaan kuha-kasvisvokin tekoon.
Kaikista perussaaliskaloista suutaria, säynettä ja sulkavaa unohtamatta tarjotaan reseptejä. Kirjan lopussa on vielä parinkymmenen kylmän lisukekastikkeen valmistusohjeet.
Kesämökin kalaherkut on keittiön ehdoton perusteos!
Juhani Tolvanen





rss-syötteet