Karjalaisen keittiön pikkujättiläinen

Tuttujahan ovat piirakat, paisti ja nimikko-olut. Ruoka-Karjalan länsiraja oli viime vuosisadan alussa Kymijoki, tuo pehmeän ja kovan hapanleivän ja pitkän piimän ja kokkelipiimän rajajoki.

Siirtokarjalaisten sanotaan tuoneen muualle Suomeen mm. sienten käyttöä, kasvis- ja kalaruokia sekä kahvin ja teen ahkeran juomisen arjen ilona.

Fil.tri Pirkko Sallinen-Gimpl rakensi 1988 järjestetystä karjalaisen ruokaperinteen kyselystä kirjamammutin nimeltään Karjalainen keittokirja (Tammi), jonka ensimmäinen painos ilmestyi 2000. Täksi kesäksi teoksesta otettiin jo neljäs painos.
Kuopiossa pidetään tänä viikonloppuna Karjalaisten kesäjuhlat, joten markkinarakoa teokselle löytyy valtakunnallisten piirakkamestaruuskilpailujen tauoilta ja muiden muistelusten lomasta.

Karjalainen keittokirja on hieno, tärkeä, mutta uuvuttava ja ärsyttävä teos, jonka sadoista tai tuhansista ohjeista puuttunee ainoastaan oravakukko, mutta se lieneekin savolainen erikoiseväs.

Kirjan alussa on mielenkiintoinen katsaus karjalaiseen ruokakulttuuriin ja sen leviämiseen toisen maailmansodan jälkeisten siirtokarjalaisten myötä muualle Suomeen. Sitten käydään ruoka-aines toisensa jälkeen läpi ohjeita leipiin, kukkoihin, piirakoihin, kasvis-, liha-, kala- ja muihin ruokiin. Kirja päätyy vuotuisjuhlaruokiin ja vainajien muistoruokiin.

Ilkeämielinen ja nääntynyt lukija näkee kirjan lopussa enteen: jos karjalaista ruokaperinnettä ei ruveta pikapuoliin esittämään modernisti ja muuten kuin kaikki Impilahden, Jääsken ja Terijoen ruokareseptit kertoen, meille ei kohta jää Karjalasta muuta kuin piirakat, paisti ja olut.

Kirjan ohjeet on toki sovellettu nykykeittiöön, mutta sen kauniisti sanottuna sillisalaattimaisen sekava ulkoasu ei houkuta meitä sotien jälkeen Karjalan ulkopuolella syntyneitä tarttumaan siihen.
Kirjassa on paljon hyvää: mm. havainnolliset piirrokset auttavat nakkisormisiakin leipureita tekemään piirakoita ja ummistamaan kukkoja.

Pohjois-Karjalan maakuntaliitto erilaisine sidosryhmineen on alkanut levittää mm. alueen ruokaperinnettä, joten toivoa on, että karjalainen ruokaperinne voitaisiin myös päivittää 2010-lukua varten. Karjalaisen ruoan historia ja raaka-aineet antavat siihen hyvän pohjan, eikä meidän tarvitse jäädä rypemään Laatokan rantavesien haukimatalikkoihin.
Kirjan sadoista tai tuhansista ohjeista puuttunee ainoastaan oravakukko.

Juhani Tolvanen