Hötkyilemätön Grillikirja innostaa
19.7. 08:11

"Valmistautuminen ja kärsivällisyys ovat grillimestarin tärkeimmät hyveet", todetaan ruotsalaisen Sara Bang-Melchiorin Grillikirjassa (Schildts).
Viime vuonna Ruotsissa ja tänä vuonna meillä ilmestyneen kirjan kustantajat eivät ainakaan halua liikoja brändätä tämän kirjan tekijää, sillä sekä hänen että kirjan valokuvaajan, Pepe Nilssonin, nimet löytyvät vasta kärsivällisen hakemisen jälkeen pientäkin pienemmällä präntättynä. Se on outoa, sillä käsillä on selkeä ja levollinen grillauksen perusteos.
Kirja alkaa maustamisen perusteilla. Marinoinnista, kuivamaustamisesta, maustetahnoista ja glaseerauksesta annetaan pohjatiedot ja meille tarjoillaan perusohjeita.
Ruokajuomavinkkien lisäksi kirjassa on grillaushetken kylmiä ja virkistäviä oheisjuomia, joista Raparperilimonadi tuntuu yksinkertaisen ihanalta.
Laajasti käsitellään lisäkkeitä, maustevoita ja kastikkeita ennen kuin tartutaan varsinaiseen grillaukseen.
Lopussa on grillauskoulu välineistöineen, hiiligrillin sytytysohjeineen, lämmön säätämisvinkkeineen ja grillaustapojen neuvomisineen. Grillikirja suosittaa sytytysnesteen välttämistä, koska se ei ole hyväksi ympäristölle ja voi antaa ruokaan ylimääräistä makua.
Kirja ei ota kantaa nestekaasu- tai hiiligrillien välillä. Hiiligrilleissä poltetaan joko hiiliä tai puuhiilestä puristettuja brikettejä, jotka hehkuvat hiiliä kauemmin.
Jos grillaajalla on aikaa ja ympäristö sallii, kannattaa kokeilla amerikkalaisen grilligurun vinkkiä. Hän valmistaa ruokansa polttamalla ensin grillissä koivuhalot hiiliksi ja kypsentämällä ruoan sitten niiden päällä. Kokeiltu on, eikä kotimainen villilohi voi enää paremmalta maistua.
Yhtä kaikki tärkeintä on olla hosumatta, vaikka ruoka valmistuukin grillissä nopeasti.
Juhani Tolvanen





rss-syötteet