Valkoviinit testissä: Hanaviineissä isoja eroja
23.6. 12:32

IS testasi kesään sopivat monikäyttöiset valkoviinit. Chardonnay, Chenin Blanc ja Riesling. Maailman suuret rypälelajikkeet ovat myös suomalaisten suosiossa. Tarkkaa markkinaosuustietoa ei ole, mutta niin se vain on.
Toisaalta pelkkä rypäle ei ratkaise valintaa. Ratkaisu voi olla kiinni valuuttakursseista ja jopa kauppapolitiikasta. Unkarilaisesta Magyar Fehér Borista tuli jo takavuosina suosituin valkoviini Suomessa. Se on pitänyt asemansa yhtä 2000-luvun vuotta lukuun ottamatta. Tuolloin siitä ei ollut vielä hanaversiota.
IS-raati maisteli suosittuja hanaviinejä ja yllättyi niiden suurista eroista. Valkoviiniltäkin voi vaatia. Suosituimmat ovat mitäänsanomattomia kuin kaupan merkit, mutta laatikoissa on myös persoonallisia kesäviinejä.
Ehdottomasti suurin yllättäjä oli eteläafrikkalainen reilun kaupan viini, joka pärjäsi hyvin, vaikka sen pakkauspäivästä oli kulunut jo miltei vuosi.
Kakkossijan napannut Thandi-viiniliike perustettiin vuonna 1995. Yhtiö tukee huono-osaisia väestöryhmiä. The Company of Wine Peoplen viinitalo omistaa Thandista 34 prosenttia ja loput kuuluvat mustien viljelijöiden ryhmittymille.
Hämmästys oli suuri myös silloin, kun raati näki, minkälaiseen hanapakkaukseen oli pakattu Chill Out Chenin Blanc. Jämäkkä ja hyvin toimiva muovipussi on 2000-luvun amfora. Astian kehitys on tehnyt pitkän matkan siitä kun muinaiset kreikkalaiset ja roomalaiset viiniä joivat.
Yksi raadin maistamista viineistä oli niin tyrmistyttävä, että sen valmistuserässä täytyy olla virhe. Se maistui korkkivikaiselta, vaikka hanapakkauksissa sellaista ei pitäisi ilmetä.
Sakari Nupponen

Näin arvioitiin
IS arvioi sokkotestissä laatikkoviinejä. Ne pisteytettiin asteikolla 50-100, jossa raatilaiset antoivat pisteitä ulkonäöstä 0-10, tuoksusta 0-10, mausta 0-20 ja yleisvaikutelmasta 0-10.
Viinit oli ostettu Alkon Arkadian myymälästä. Ne tarjoiltiin oikeassa lämpötilassa Winecellarsin viinikellariklubin edustuskabinetissa. Raadissa toimivat asiantuntijajäsenenä Juomanlaskija-lehden päätoimittaja Unto Tikkanen sekä muina jäseniä Sanna Ala-Seppälä, Christian Anttonen, Satu Warma ja Tero Vähämäki.
Miksi hana?
1. Kevyt kantaa.
2. Laatikko mahtuu muotonsa puolesta moneen tilaan. Osa on jopa suunniteltu jääkaappiin.
3. Edullisempi kuin pullo.
4. Ei tarvita korkinavaajaa.
5. Ei tule sirpaleita.
6. Halvimmat kiertävät niin nopeasti, ettei ole huolta ikääntymisestä. Säilymisaika on 9-12 kuukautta, mutta on todettu kestävän pitempäänkin Lähes aina pakkauksiin on merkitty pakkauspäivä.
7. Ei korkkivikaa.
8. Uuden maailman viinit on ekologisempaa kuljettaa konteissa Eurooppaan ja pakata täällä laatikkoihin kuin rahdata niitä pullotettuina.



Uusimmat
Juomatestit »

Suomalainen suosii vahvaa ja täyteläistä punaviiniä. Kevyt ja elegantti ranskalainen ei saa ymmärrystä. Suomalaisen suosikkipunaviini tulee todennäköisimmin Chilestä tai Espanjasta.
IS testasi kesäkeittiön punaiset laatikkoviinit »











rss-syötteet