Yrteillä ryyditettyä
12.8. 09:07

Yrttivalikoimamme kasvaa vuosi vuodelta. Torien ja kauppojen yrttitarjonta on varmasti laajempi kuin koskaan.
Yhä useampi kokeilee itse yrttien viljelyä, joka onnistuu hyvin niin kasvimaalla kuin parvekkeella. Yrttien kasvattamiseen kotitarpeiksi riittää ikkunalauta josta niitä on mukava ottaa ruokien mausteeksi ja koristeluun.
Talvella saa laadukkaita kotimaisia yrttejä kaupoista ympäri suomen. Kokeilun arvoisia uutuuksia ovat lipstikka, laventeli ja viinisuolaheinä.
Ruohosipuli, basilika ja sitruunamelissa tekevät suorastaan ihmeitä tomaatti-juustovoileivälle. Koristele aamulla jogurtti tuoreilla sitruunamelissan tai mintun lehdillä niin päiväsi alkaa juhlavasti.
Lipstikka eli liperi on vanha mausteyrtti. Lipstikka on lihaliemikuutioiden alkuperäinen mauste. Se
on voimakkaan tuoksuinen ja makuinen, joten sitä riittää pienikin määrä mausteeksi.
Lipstikkaa voi käyttää joko tuoreena tai kuivattuna. Kuivata lehdet rutikuivaksi ja säilytä ne kannellisessa lasipurkissa.
Lipstikka sopii keittojen, kastikkeiden ja patojen perusmausteeksi liemikuutioiden asemasta.
Persilja on yleisin mausteyrttimme. Maultaan se on makeahko ja sopii mainiosti yleismausteeksi. Persiljan lehdissä on runsaasti karoteenia, B- vitamiinia, rautaa, kalsiumia, fosforia ja magnesiumia. Se myös parantaa ruokahalua ja lisää nesteiden poistumista kehosta. Persiljan maku on parhaimmillaan tuoreena, juuri silputtuna.

Tilli on raikkaan tuoksuinen, pehmeän aromaattinen yleismauste jota käytämme yleensä kala- ja
äyriäisruokien maustamiseen sekä koristeluun.
Kokeile myös kasvisruokiin, muna- ja riisiruokiin sekä tuorejuustoihin. Tilli sopii hyvin timjamin
kumppaniksi.
Ruohosipuli on mieto, pehmeästi sipulinmakuinen yrtti. Se sopii mausteeksi ja koristeluun.
Kokeile sitä myös tuore- ja raejuuston mausteeksi sekä juustokuorrutukseen.
>>Yrteillä ryyditetty uunikuha
>>Lipstikka-kurkkukeitto
>>Basilikasemifreddo ja marjasalaatti
>>Täältä löydät lisää yrttireseptiikkaa















rss-syötteet