Rapujuhlien aika
21.7. 09:07

Snapsikylpy
(säv: Kalliolle kukkulalle)
Tilli suussa, kruunu päässä. Sinut pöytään kannetaan. Paahtoleivän päälle sulle snapsikylpy annetaan.
Rapujuhlien menuun kannattaa itse saksiniekkojen lisäksi sisällyttää esimerkiksi kantarellikeitto, rapumunakas tai rapuquinoa, sillä itse ravuissa ei ole paljon syötävää.
Mikäli ravut nautitaan alkupaloina, voidaan ateriaa jatkaa vaikkapa kalalla tai pihveillä ja salaatilla. Rapuja varataan vähintään 6-12 kappaletta ruokailijaa kohden.
Juhlajuomina tarjoillaan yleensä kivennäisvettä, olutta, valkoviiniä ja snapseja. Varaa kokonaisuuteen myös jälkiruoka.
Rapukattaukseen kuuluvat esiliinat, rapuveitset, paljon lautasliinoja ja sormien huuhtelukulhot. Laita huuhtelukulhoon sitruunaviipale ja herukkapensaanlehtiä.
Rapujuhlissa kuuluu ottaa ensimmäiselle pyrstölle snapsi ja laulaa rapulauluja.
Maija Silvennoinen
Rapujen keitto
Ravunpyrstöquinoa
Rapu-sienimunakas















rss-syötteet