Etusivu » Ajankohtaista

Pidetään tortillabileet! - Itse tehdyt tortillat vievät voiton kaupan valmistavarasta, katso reseptit!

27. tammikuuta 2012


Täytä tortillaletut lihakastikkeella ja guacamolella.

Nam, pidetään tortillabileet!

Meksikolaisen keittiön pehmeät maissiletut eli tortillat ovat suosittua kotiruokaa myös Suomessa. Kaupan valikoimista löytyy runsaasti erikokoisia ja -makuisia pehmeitä tortillalettuja, mutta nämä herkut on helppo valmistaa myös itse.

Itse tehdyt maistuvat paljon paremmilta, niissä ei ole lisäaineita ja oman käden jälki näkyy tehdyssä työssä. Toki taikinan tekeminen vaatii vähän aikaa ja vaivaa, mutta makuelämys palkitaan!

Käytä yhdessä maissi- ja vehnäjauhoja, niin taikinasta tulee hyvin kaulittavaa. Maissijauho tekee letuista myös kauniin keltaisia. Taikinaa ei kohoteta millään, se valmistetaan ainoastaan vedestä ja jauhoista.

Kauli taikinasta ohuen ohuita lettuja, sen kokoisia kuin omalle pannullesi mahtuu. Paista ne kuumalla ja kuivalla pannulla, molemmilta puolilta noin minuutin verran. Älä kuitenkaan paista lettuja liikaa, sillä ne kuivuvat nopeasti.

Tarjoile tortillan kanssa lihakastiketta, ranskankermaa, juustoraastetta, salaattia, vihanneksia ja avokadosta tehtyä guacamolesalsaa.

Kuumat reseptit


>>Itse tehdyt tortillat

>>Tulinen lihakastike tortillalle

>>Guacamole


Guacamolesalsa valmistuu avokadosta, korianterista ja limetistä.


Itse tehdyt tortillaletut ovat helppo tehdä.

Uusimmat

Ajankohtaista »

22.2. 08:00

Hiihtolenkin jälkeen voi herkutella hyvällä omallatunnolla. Kumpaa teillä laitetaan jälkiruoaksi, köyhiä ritareita vai pannaria?

Ajankohtaista »

21.2. 14:00

Jos et ole vielä herkutellut hernekeitolla ja laskiaispullilla, nyt on sen aika!

Ajankohtaista »

21.2. 08:00

Hiihtolomalla on aikaa leipoa ja puuhastella keittiössä. Pizza on vaivaton ja hauska ruoka. Se maistuu kaikille, ja täytteiden kanssa voit leikitellä aivan sen mukaan, mistä kukin pitää.

Ajankohtaista »

20.2. 10:59

Kokonainen broileri on unohdettu herkku. Vihdoin myyntiin on tullut luomuversio, jonka myötä ruokalaji nousee aivan uusin ulottuvuuksiin.

Ajankohtaista »

19.2. 08:00

Pulkkamäkeen on syytä varata lämmintä mukaan. Eväiden lisäksi kannattaa pakata termospulloon kuumaa juomaa. Kuuma ja suklainen kaakao lämmittää ja virkistää pakkaspäivänä.

Ajankohtaista »

18.2. 08:00

Itse tehty pulla on helppo leipoa, kunhan vain muistaa muutaman tärkeän seikan!

Ajankohtaista »

16.2. 08:00

Päivä pulkkamäessä kasvattaa ruokahalua, joten pakkaa eväät reppuun ja nauti talvinen piknik ulkoilmassa.

Ajankohtaista »

15.2. 08:00

Ruotoja on turha pelätä, sillä tästä petokalasta valmistat huimia herkkuja.

Ajankohtaista »

14.2. 13:19

Kutsu ystävä tai naapuri illanviettoon ja tarjoile hänelle pientä suolaista iltapalaa.

Ajankohtaista »

13.2. 13:27

Ystävänpäivää vietetään tiistaina 14.helmikuuta. Oma tekoinen lahja ilahduttaa ystävää.

MadekeittoTyrni-jogurttikakkuRuusukaalipaistos kreikkalaisittainMäti-jokiravunpyrstötäyte näkkäreilleImelletty perunalaatikkoPizza con prosciutto di Parma e rucolaRouilleKananpoika-sellerisalaattiMunakoisovuokaKokonainen luomubroileriRiisipuuroMuhennettua ruusukaaliaMyslipatukatJuustolla kuorrutettu katkarapupataKastanjaleipäMokkapalat