Etusivu » Ajankohtaista

Paras isänpäivä ikinä!

3.11. 09:27
444_carpaccio
Ensi viikonloppuna, marraskuun toisena sunnuntaina, on kaikkien isien oma juhla. Isänpäivällä ei ole ehkä yhtä selkeitä perinteitä kuin äitienpäivällä, mutta yhdessäolo ja herkkuruoat kuuluvat varmasti monen perheen isäpäiväperinteisiin.

Tällä lihaisalla menulla lähtee varmasti kaikkien lihansyöjäisien nälkä. Lihaa ei voi koskaan olla liikaa. Alkupala viettelee isän italialaisiin tunnelmiin. Carpaccio, eli ohuiksi siivuiksi leikatut lihasiivut saavat makua yrteistä ja annos saa väriä vihreästä rucolasalaatista ja punaisista tomaateista. Piparjuurikastike kruunaa annoksen ja tuo sopivaa potkua.

Pääruoaksi sopii pippuripihvi, joka on varmasti monen isän herkkuruoka numero yksi. Pihvit onnistuvat, kunhan muistaa muutaman tärkeän asian pihvin paistosta. Liha pitää ottaa ajoissa huoneenlämpöön. Pannua ei saa täyttää aivan täyteen. Jos paistat useamman pihvin, paista väri pannulla ja jatka paistamista uunissa. Näin pihvit kypsyvät tasaisesti ja niistä tulee meheviä.

444_mokka
Suklaiset mokkapalatovat yksi klassikkoresepteistä monessa kodissa. Ne sopivatkin hyvin isänpäivään, sillä onhan varmasti jokainen nuori oppinut tekemään ne kotitaloustunnilla. Herkutelkaa isän kanssa ja nautikaa toistenne seurasta. Hyvää isänpäivää!

Isänpäivä menu:
Carpaccio
Pippuripihvi
Suklaiset mokkapalat

Uusimmat

Pelmenit smetanalla ja puolukoillaMustikkapiirakkaMuhennettua ruusukaaliaMummon joulukakkuPaistettua kuhaa Mannerheimin tapaanMunakoisovuokaHedelmäinen joulupuuro ohrastaPaistettua madettaTujakka siideriglögiVoimasmoothieTulinen ylikypsä possu burgerin sisälläPirtsakka aamusmoothieGlögi-juustokakkuTulinen lihakastikeNäkkileivätJoulusämpylät