Etusivu » Ajankohtaista

Paista loppiaisen ruokapöytään pihvit! - näillä ohjeilla onnistut!

5. tammikuuta 2012


Jätä pihvi hieman roseeksi sisältä, niin se on mehevimmillään.

Pihvin paistaminen on taidelaji. Siitä saa mureaa ja sopivan roseeta, kun muistaa muutaman tärkeän seikan.

Laadukkaat raaka-aineet


Kaikki ruoanvalmistus lähtee tuoreista ja laadukkaista raaka-aineista. Valitse mureaa ja laadukasta lihaa. Varmista myyjältä, että liha soveltuu pihvin paistoon.

Pihviksi sopivia lihoja ovat fileet, kuten murea sisäfilee, maukas rasvalla marmoroitunut ulkofilee ja runsaalla rasvalla varustettu välikyljys eli entrecôte.

Maltti on valttia


Kun investoit laadukkaaseen lihaan, on luonnollista, että haluat myös lopputuloksen onnistuvan. Mutta vain harjoitus tekee mestarin tässäkin lajissa.

Pihvin paistoon on monta keinoa. Mitä kuumempi pannu sitä enemmän nestettä haihtuu, ja pihvi kuivuu helposti. Pihvihän halutaan säilyttää mahdollisimman mureana ja mehevänä. Monet paistavatkin pihvin alusta loppuun pannulla, joilloin syntyy herkullinen pihvi, kun tekee homman maltilla. Tai ottavat ensin värin pannulla ja nostavat kypsymään uuniin sen jälkeen.

Uuden paistajasukupolven mukaan pihvi suositellaan kypsennettävän ensin miedolla lämmöllä esim. uunissa, ja sen jälkeen siihen otetaan vasta paistopinta nopeasti pannulla. Hifistelevät kotikokit valmistavat pihvinsä matalalämpövesihauteessa, jossa lämpötilan voi säätää asteen kymmenysosan tarkkuudella ja paistavat pinnan vasta sen jälkeen. Näin pihvi pysyy mehevänä ja mureana.

Muista ajoitus


Jokainen saa paistaa pihvinsä kuinka haluaa, mutta muista pari seikkaa:

Ajoitus on tärkeää. Hyvän aterian sääntö on, että ruokailijat voivat odottaa pihviä, mutta pihvi ei odota ruokailijaa. Aloita pihvin valmistus niin, että kaikki muu ruokailuun liittyvä on valmista.

Ruokala suosittelee lihan sisälämpötilan mittaria, näin saat pihvisi juuri siihen kypsyyteen kuin haluat. Rare eli raaka pihvi on lämpötilaltaan noin 53-55 astetta. Sisältä punertava medium eli puolikypsä pihvi on noin 57 astetta. Well done eli täysin kypsä pihvi on yli 60 astetta.

Ota pihvit pari tuntia ennen valmistusta huoneenlämpöön. Kuumenna uuni. Pihvi kypsyy tasaisesti haluamaasi lämpöön ja pysyy mureana 100-asteisessa uunissa. Käytä lihan sisälämpötilan mittaria, digitaalisella mittarilla saat luotettavan tuloksen.

Paista pihvit uunista ottamisen jälkeen. Paistamiseen kannattaa käyttää puolet öljyä ja puolet voita. Näin saat kauniin paistopinnan. Pihvit laitetaan kuumalle pannulle ja paistetaan nopeasti molemmilta puolilta. Mausta pihvit paiston jälkeen.

>>Pihviä, yrttivoita ja valkosipuliperunoita

>>Punaviinikastike

Muista jälkiruoka


>>Espanjalainen punaviini-päärynätorttu ja makea punaviinikastike




Itse tehty punaviinikastike kruunaa pihviaterian.


Ota pihvilihat ajoissa huoneenlämpöön ennen paistamista.


Tarjoile pihvin lisukkeena esim. valkosipuliperunoita.

Uusimmat

Ajankohtaista »

17.5. 09:00

Tällä viikolla vietetään valtakunnallista tomaattiviikkoa. Nämä punaposkiset herkkupalat sopivat monenlaiseen ruokaan.

Ajankohtaista »

16.5. 09:20

Kesän sienisesongin avaa korvasieni. Tätä koukeroista ja ryppyistä sientä löytyy lähes koko Suomesta toukokuun alusta kesäkuun loppuun asti.

Ajankohtaista »

15.5. 09:00

Nokkonen on kevään maukas ja tervellinen hyöty-yrtti. Valmista Ruokalan ohjeilla herkulliset nokkosruuat.

Ajankohtaista »

14.5. 08:00

Katso vinkit miten ruokit perheesi arkisin alle viidelläkympillä viikossa.

Ajankohtaista »

13.5. 06:00

Juhlista äitienpäivää pannukakkuaamiaisella. Pannarin ainekset löytyvät melkein jokaisen kotikokin kaapista tai ainakin lähikaupan hyllystä.

Ajankohtaista »

12.5. 09:00

Sunnuntaina hemmotellaan äitiä. Aamiainen on terveellinen ja edullinen tapa muistaa rakkaitaan.

Ajankohtaista »

11.5. 08:00

Äitienpäivä on yksi kevään odotetuimmista juhlista. Muista äitiä itse tehdyllä kakulla.

Ajankohtaista »

10.5. 09:00

Hienostunut parsa sopii keväiselle äitienpäivälounaalle.

Ajankohtaista »

9.5. 09:00

Äitienpäivänä äiti saa rentoutua. Isä ja lapset puuhastelevat keittiössä herkkuruokia valmistellen.

Valmiistaaksesi upeat herkut äitienpäivään, sinun ei tarvitse olla jauhopeukalo tai kokkivirtuoosi. Näillä helpoilla resepteillä ja vinkeillä loihdit ikimuistoiset makuelämykset

Ajankohtaista »

8.5. 12:19

Miesten makkara vai naisten makkara? Nyt makkara naisten mieleen voitti kevään tavallisten uutuusgrillimakkaroiden testin. Lue testin tulokset!

YrttisimaTäytetyt paprikatRatatouille ja ohraaMadekeittoItämaiset kalkkunamuffinitKuorrutettua madettaMadekeitto klassisesti kermalla höystettynäMustikkapiirakkaPannukakkuMakea banaani-kahvileipäPizzapohjaVadelma-tähtianis-petit fourEggs Benedict yrtti-hollandaisekastikkeellaKaali-karitsanjauhelihapataHäränlihaa ja juureksia padassaPossunkyljykset kreikkalaisittain