Etusivu » Ajankohtaista

Nyt on sitrushedelmien aika – katso raikkaat reseptit!

30. tammikuuta 2012


Kiisseli on helppo arkinen jälkiruoka.

Kun ulkona paukkuu pakkanen ja talviflunssa vaivaa, silloin tarvitaan jotain piristävää. Sitrushedelmät ovat nyt sesongissa.

Alkuvuosi on sitrusten aikaa. Nämä vitamiinipommit ovat mehukkaita, makeita ja edullisia. Käytä niitä tuoreeltaan tai ota ne osaksi ruoanlaittoa.

Tuoreet ja mehukkaat sitrushedelmät maistuvat parhailta aivan sellaisenaan tai tuorepuristettuna mehuna. Niistä syntyy myös hilloja, marmeladeja, leivonnaisia, jälkiruokia tai ne tuovat raikasta hedelmällisyyttä ruoanlaittoon.

Appelsiini on varmasti tunnetuin sitrushedelmä. Suomessa syödään viitisen kiloa appelsiineja henkilöä kohden vuodessa, ja mandariineja, klementiinejä ja satsumoita yhteensä lähes yhtä paljon. Muita sitrushedelmiä kuluu vajaa kilo.

On olemassa keltaisia appelsiineja ja tammikuun lopussa - helmikuussa kauppoihin tulee punaisia veriappelsiineja. Veriappelsiinien punaisuusaste vaihtelee. Puoliveriappelsiinien hedelmäliha on punainen ja kuori keltainen. Täysveriappelsiineissa sekä kuori että hedelmäliha ovat punaisia. Kaksoisveriappelsiineissä on punaisen kuoren ja hedelmälihan lisäksi vielä punainen mehu.

Veriappelsiinien väri vaihtelee riippuen puusta, puun osasta, satokaudesta ja ilmastosta.

Kaikki appelsiinit sisältävät runsaasti C-vitamiinia. C-vitamiini vaikuttaa yleiskuntoon ja vireyteen, ja parantaa mahdollisesti myös stressinsietokykyä sekä lievittää flunssaoireita. Jo yhdestä tuoreesta appelsiinista täyttyy päivittäinen 75 mg:n C-vitamiinin tarve.

Sitrushedelmät säilyvät parhaiten viileässä, mutta mehu irtoaa parhaiten huoneenlämpöisestä hedelmästä.

Appelsiinit säilyvät parhaiten viileässä, +4 - +6 asteessa. Appelsiini on herkkä etyleenille, joten sitä ei kannata säilyttää runsaasti etyleeniä tuottavien kasvisten vieressä.

Limetti ja sitruuna ovat hapokkaita sitrushedelmiä. Ne sopivatkin hyvin kastikkeisiin ja juomiin.

Sitrusreseptiikkaa


>>Sitruskiisseli

>>Sitruunamuffinit

>>Marenkikupit

>>Sitruuna-marenkipiirakka

>>Maapähkinäkeksit appelsiinilla maustettuna

>>Appelsiini-suklaakakku

>>Sitrussalaattia ja sahramikastiketta

>>Appelsiini-bataattikeitto

>>Appelsiini-broilerikastike ja mausteriisiä

>>Naudan potkaa appelsiinilla maustettuna

>>Katkaravut appelsiini-chilikastikkeessa

>>Appelsiini-keltajuurikeitto

>>Paahdettua lohta ja limettivoita

>>Sitrus-broileripasta


Leikkaa appelsiini kalvottomaksi terävällä veitsellä.


Marengit ovat kevyitä herkkupaloja.

Uusimmat

Ajankohtaista »

17.5. 09:00

Tällä viikolla vietetään valtakunnallista tomaattiviikkoa. Nämä punaposkiset herkkupalat sopivat monenlaiseen ruokaan.

Ajankohtaista »

16.5. 09:20

Kesän sienisesongin avaa korvasieni. Tätä koukeroista ja ryppyistä sientä löytyy lähes koko Suomesta toukokuun alusta kesäkuun loppuun asti.

Ajankohtaista »

15.5. 09:00

Nokkonen on kevään maukas ja tervellinen hyöty-yrtti. Valmista Ruokalan ohjeilla herkulliset nokkosruuat.

Ajankohtaista »

14.5. 08:00

Katso vinkit miten ruokit perheesi arkisin alle viidelläkympillä viikossa.

Ajankohtaista »

13.5. 06:00

Juhlista äitienpäivää pannukakkuaamiaisella. Pannarin ainekset löytyvät melkein jokaisen kotikokin kaapista tai ainakin lähikaupan hyllystä.

Ajankohtaista »

12.5. 09:00

Sunnuntaina hemmotellaan äitiä. Aamiainen on terveellinen ja edullinen tapa muistaa rakkaitaan.

Ajankohtaista »

11.5. 08:00

Äitienpäivä on yksi kevään odotetuimmista juhlista. Muista äitiä itse tehdyllä kakulla.

Ajankohtaista »

10.5. 09:00

Hienostunut parsa sopii keväiselle äitienpäivälounaalle.

Ajankohtaista »

9.5. 09:00

Äitienpäivänä äiti saa rentoutua. Isä ja lapset puuhastelevat keittiössä herkkuruokia valmistellen.

Valmiistaaksesi upeat herkut äitienpäivään, sinun ei tarvitse olla jauhopeukalo tai kokkivirtuoosi. Näillä helpoilla resepteillä ja vinkeillä loihdit ikimuistoiset makuelämykset

Ajankohtaista »

8.5. 12:19

Miesten makkara vai naisten makkara? Nyt makkara naisten mieleen voitti kevään tavallisten uutuusgrillimakkaroiden testin. Lue testin tulokset!

MokkapalatPannukakkuPaprikakeittoSuklaa-kahvikakkuKöyhät ritaritHerkkujuustoa ja olut-sipulihillokeMakea banaani-kahvileipäMustikkapiirakkaPizzapohjaKermainen perunasosekeittoKinkkukiusausRisottoMustikkainen juustokakkuKananpoikaa ja cashew-pähkinöitäMadekeitto klassisesti kermalla höystettynäPizza con prosciutto di Parma e rucola