Nyt maistuu pasta!

Näin joulun jälkeen on ruokapöytään kiva saada jotain muuta kuin jouluruokia. Helpot pastaruoat pelastavat arjen!
Pastat valmistuvat yleensä käden käänteessä, ja kastikkeita voi varioida jokaisen perheen omien makutottumusten mukaan.
Pastavuokaan on helppo piilottaa erilaisia juureksia mukaan. Raasta porkkanaa tai muita juureksia kastikkeen joukkoon. Kasvikset tuovat annokseen väriä, makua sekä terveellisyyttä. Lihaa ei tarvitse paljon, kun käytät runsaasti juureksia. Pastavuoka muhii pehmeäksi uunissa ja juustokuorrutus sulaa rapeaksi sen päälle. Tähän pastaan voit käyttää myös jääkaappiin jääneen kinkun jämät.

Lämminsavulohesta syntyy pastakastike helposti. Tähän kastikkeeseen voit hyvin käyttää myös joululta ylijääneen paistetun lohen jämät tai suikaloida mukaan kylmäsavulohisiivuja. Ricottajuusto tuo kastikkeen runsautta. Voit jättää sen myös pois tai käyttää tilalla vaikka hienorakeista raejuustoa. Sitruuna antaa kastikkeelle kirpeyttä ja raikkautta.
Tuhdissa makkarakastikkeessa on potkua. Chilirouhe tuo siihen sopivat tulisuuden. Tähän makkarakastikkeeseen voit käyttää millaista makkaraa tahansa. Ohje toimii myös erinomaisesti suikaloidulla salamilla.
>>Lisää pastareseptejä
>>Pastavuoka
>>Lohi-ricottapasta
>>Makkarapenne

Uusimmat
»
Tällä viikolla vietetään valtakunnallista tomaattiviikkoa. Nämä punaposkiset herkkupalat sopivat monenlaiseen ruokaan.
»
Kesän sienisesongin avaa korvasieni. Tätä koukeroista ja ryppyistä sientä löytyy lähes koko Suomesta toukokuun alusta kesäkuun loppuun asti.
»
Nokkonen on kevään maukas ja tervellinen hyöty-yrtti. Valmista Ruokalan ohjeilla herkulliset nokkosruuat.
»
Juhlista äitienpäivää pannukakkuaamiaisella. Pannarin ainekset löytyvät melkein jokaisen kotikokin kaapista tai ainakin lähikaupan hyllystä.
»
Äitienpäivänä äiti saa rentoutua. Isä ja lapset puuhastelevat keittiössä herkkuruokia valmistellen.
Valmiistaaksesi upeat herkut äitienpäivään, sinun ei tarvitse olla jauhopeukalo tai kokkivirtuoosi. Näillä helpoilla resepteillä ja vinkeillä loihdit ikimuistoiset makuelämykset





rss-syötteet